Quantcast
Channel: Elinkautinen
Viewing all 105 articles
Browse latest View live

Pöyristyttävä raportti: Byrokratia estää lapsimurhien ehkäisemistä

$
0
0

Sisäministeriön perhesurmabyrokratia-työryhmän raportti on kerta kaikkiaan järkyttävää luettavaa.

Ei, siinä ei kuvata mitään yksittäistä veritekoa tai haastatella surevia omaisia. Se on vielä pahempi. Ja siksi erittäin tärkeä.

Ote ministeriön tiedotteesta:  ”Lainsäädäntöä on muun muassa kehitettävä niin, että viranomaiset ja muut niihin rinnastettavat palveluntuottajat voivat tehdä ilmoituksen poliisille tai sosiaaliviranomaisille, salassapitosäännösten sitä estämättä, kun vakavan väkivallan uhka on ilmeinen.”

Kannattaa lukea tuo kahteen kertaan.

Suomeksi siinä todetaan, että byrokratia estää lapsimurhien ehkäisemistä.Tilanne on suoraan sanoen jopa pahempi kuin uskoin, vaikka 23 vuoden rikostoimittajakokemus on optimistiset kuvitelmat hionut pois.

Nyt voi tietysti ihmetellä sitä, että miten ihmeessä meille on ylipäätään voitu laatia ja säätää tuollaisia lakeja. Edes vanhojen satujen hölmöläiset eivät kyenneet tuollaiseen. No, ehkä jos pimeään pirttiin olisi kannettu valoa säkki päässä.

Tarvittiin siis työryhmä, joka pohti asiaa kymmenen kuukautta. Työryhmä yritti tehdä kaavion eri tahojen salassapitosäännöksien keskinäisistä suhteista, mutta siitä olisi tullut liian monimutkainen. Kukaan ei olisi saanut siitä selvää.

Kyse on suomalaisen yhteiskunnan törkeästä ylibyrokratisoitumisesta ja ylisalaamisesta.  Virkamiehet eivät tajua lakeja kirjoittessaan tai eduskunta niitä säätäessään todellista vaikutusta.

Toinen käsittämätön seikka raportissa on se, että viranomainen ei voi – vaikka salassapitomääräykset sen sallisivat – antaa kaikissa tapauksissa oma-aloitteisesti tietoja toiselle viranomaiselle. Tämän pitää osata tai tajuta kysyä tietoa ja vasta sitten voi puhua.

Eli kaksi viranomaista keskustelee jonkun lapsen ongelmista puhelimessa ja toinen toivoo koko ajan että kollega ymmärtäisi kysyä. Jos ei kysymystä tule, niin olennaisiakaan tietoja ei voi kertoa.

Ei tuollaiseen pelleilyyn ole kertakaikkiaan varaa. Ei yhteiskunnalla, eikä näillä lapsilla.

Työryhmän puheenjohtaja, poliisijohtaja Pentti Saira arveli, että virkamiehet pitävät pienempänä pahana sitä, että selvitetään miksi tieto ei liikkunut kuin sitä että virkamies joutuu tilille mahdollisesti salassapidettävän tiedon kertomisesta. Monimutkaisia lakeja ei siis tunneta ja sen takia vaietaan.

Tällainen järjestelmä hyväksyy sen, että pieniä lapsia ammutaan, hukutetaan, puukotetaan, tukahdutetaan, kuristetaan ja poltetaan. Näillä tavoilla lapsia on viime vuosien perhemurhissa tapettu. Ja virkamiehet pelkäävät samaan aikaan omia virheitään.

Ei kukaan sitä tahallaan tee, mutta näin tapahtuu.

Vielä pahemmaksi menee. Ongelma ei ole vain se, että tieto ei kulje. Vaikka sitä olisi, niin aina ei silti tehdä mitään.

Haastattelin sosiaali- ja terveysministeriön neuvottelevaa virkamiestä Pia-Liisa Heiliötä keskiviikkona 7-uutisiin. Hän kertoi, että eräässä lapsen väkivaltaiseen kuolemaan johtaneessa tapauksessa peräti 28 viranomaista tai järjestöä tiesi lapsen ongelmista ennen väkivaltaa. Luvussa ei ole painovirhettä: kaksikymmentäkahdeksan.

Tekisi mieli kirota ääneen.

Yksikään ihminen tehnyt mitään. Miksi? Pelkäsivätkö he kenties huomautusta eduskunnan oikeusasiamieheltä vai jopa rikosilmoitusta? Senkö takia lapsi kuoli?

Tähän maailmaan päästään tutustumaan tarkemmin kun Vilja-Eerikan tapauksen epäillyt viranomaislaiminlyönnit tulevat oikeuteen.

Ongelma ei ole vain järjestelmässä, vaan myös virkamiehissä. Perhemurhien estäminen on tietysti vaikeaa kuten ennustaminen yleensäkin, mutta lastensuojeluviranomaisten tehtävä on lastensuojelu, ei virkamiestensuojelu. Salassapitopykälät mahdollistavat tämänkin.

Tiedän, että lastensuojelussa on ruuhkaa. Perheneuvoloihin tai mielenterveyspalveluihin joutuu jonottamaan. Työntekijöillä on kiire ja jos keskitytään yhteen tapaukseen, niin toinen jää vähemmälle. Säästöt purevat. Jos viranomaiset toimivat vielä toisistaan tietämättä, niin jatkuva, eri tahojen painostus voi vain pahentaa perheen tilannetta.

Mutta juuri tämän takia sekava lainsäädäntö ja virkamiesten siitä juontuva arkailu eivät saisi luoda epävarmuutta tai esteitä toimintaan. Lain pitäisi tietysti päinvastoin tukea rankkaa työtä tekevien virkamiesten toimintaa.

Koko sosiaali-, terveys- ja koulualan kuten myös poliisin salassapitokoodisto ja sen perusteet pitäisi miettiä täysin uusiksi. Sisäministeriön työryhmä raapaisi tässä pintaa. Tässä uudistuksessa pitää miettiä myös se, että esimerkiksi kohua herättävissä huostaanotoissa viranomaisten pitää voida perustella toimintansa julkisesti.

Ja lopuksi: 2020-luvun tavoitteeksi voisi asettaa sen, että myös viranomaisten tietokonejärjestelmät keskustelisivat toistensa kanssa, jolloin itse järjestelmä voisi nostaa esiin punaisia lippuja, kun samassa perheessä ilmaantuu väkivaltaa, mielenterveysongelmia, lasten oireita ja parisuhdepulmia.

 


Olennainen kysymys jäi turvasalissa kysymättä

$
0
0

 

Syytteiden mukaan Malminkartanonaukiolla ammuttiin 13.-14. joulukuuta hieman ennen kello yhtä ainakin 16 laukausta, joista viisi ihmistä haavoittui. Kyse oli alastarolaisten ja helsinkiläisten romanien välienselvittelystä.

Kaksipäiväisessä oikeudenkäynnissä selvisi runsaan kymmenen laukauksen ampuja, mutta useampi laukaus jäi epäselväksi. Näiden joukossa oli kolme luotia, jotka haavoittivat kolmea ihmistä. Kun lääkärit jättivät ne koteloitumaan uhreihin, tekninen tutkinta ei päässyt selvittämään kuka ne oli ampunut.

Kun osallisten kertomukset olivat ristiriitaisia eivätkä kaikki halunneet puhua, niin yksiselitteistä kuvaa tapahtumien etenemisestä ei saatu.

Helsinkiläisten mukaan alastarolaiset aloittivat, kun taasen alastarolaiset väittivät helsinkiläisten hyökänneen, jolloin piti puolustautua. Kaikki vetosivat hätävarjeluun.

Käräjäoikeus varmasti pääsee johonkin tulokseen. Sen on pakko ratkaista juttu.

Mutta miksi aukiolla ammuttiin?

Salissa puitiin alkoholia. Lähes kaikki olivat humalassa. Ensimmäiset laukaukset ampunut 27-vuotias alastarolainen puhalsi 1,7 promillea.

Kävi ilmi, että ennen ampumista oli ollut riitaa. Alastarolaiset olivat haukkuneet helsinkiläisten tuttua ja aseet olivat esillä jo ravintolassa. Tilanne rauhoittui, mutta paikallaolleiden kertomusten mukaan jännite jäi.

Oikeussalissa kävi ilmi, että 27-vuotiaan alastarolaisen nykyinen vaimo on yhden ampumisesta syytetyn malminkartanolaisen entinen tyttöystävä. Tosin vuosien takaa. Naisesta aukiolla ei kamppailtu, mutta taustatekijä tuokin.

Helsinkiläiset tiesivät 27-vuotiaan alastarolaisen väkivaltataustan. Hänet on tuomittu vakavista väkivaltarikoksista. Selväksi kävivät myös romanisukujen taustajännitteet, kun oikeustalolla keskiviikkona tuupittiin ja huudettiin. Jos ei niitä ollut ennen tapausta, niin ainakin nyt.

Yleinen arvio ampumisen syyksi oli tunnekuohu tai hieman runollisemmin ilmastuna ”humaltuneiden nuorten miesten kukkoilu”. Romaniveri kiehahtaa nollasta sataa todella nopeasti, arvioi kokenut rikosasianajaja. Periksi ei myöskään anneta.

Kuten totesin, niin oikeus pystyy ratkaisemaan syyllisyydet ja sen oliko jonkun osalta kyse hätävarjelusta.

Todellinen syy Malminkartanon ampumiseen jäi oikeussalissa piiloon.

Malminkartanon baarissa oli ennen riitaa laulettu, juotu ja pidetty hauskaa. Kitarakin oli mukana. Ja aseet.

Oli hämmentävää, että sen paremmin syyttäjä kuin asianajajatkaan eivät kaksipäiväisen oikeudenkäynnin aikana kysyneet yhdeltäkään ampumisesta syytetyltä miksi hän oli mennyt ravintola Kievariin pistooli taskussa.

Onko se muka niin itsestään selvää, kun kyseessä olivat romanit?

Ei saisi olla.

Keskustelin oikeustalon kahvilassa muutaman vanhemman romanimiehen kanssa. He pitivät nykynuorison menoa holtittomana. ”Kaikilla on aseet mukana. Kun me olimme nuoria ja jos tuli tilanteita, niin nostettiin nyrkit pystyyn”, yksi heistä sanoi.

Toinen ehdotti, että Suomessa pitäisi olla tiukempi aselaki. ”Ruotsissa laittomasta aseesta joutuu vankilaan, Suomessa saa sakkoja. Miksi?”

Miesten kanta oli selkeä: kovemmat rangaistukset varmasti rajoittaisivat aseiden määrää. Ja jos aseita ei olisi, niin tällaisia typeriä ampumisia ei tapahtuisi.

Yksi heistä pohti kansalaisaloitetta laista, jonka perusteella laittomasta aseesta seuraisi aina vankeutta.

Rangaistuksilla ei koko ongelmaa ratkaista, mutta tuon aloitteen voisi allekirjoittaa.

 

Välimiespalkkioissa riittää ihmeteltävää jatkossakin

$
0
0

Tuomioistuinlakia sorvannut työryhmä määritteli mietinnössään tavoitteensa välimiesjuttujen osalta näin: ”Tavoitteena on helpottaa sidonnaisuuksia ja sivutoimia koskevien julkisten tietojen saatavuutta ja siten lisätä tuomioistuinten toiminnan avoimuutta vaarantamatta kuitenkaan tuomareiden tai välimiesoikeuden asianosaisten yksityisyyden suojaa.”

Tässä vaiheessa voi ihmetellä, että mistä ihmeen yksityisyyden suojasta on kyse, jos vaikkapa korkeimman oikeuden tuomari on ratkomassa kahden firman välistä riitaa?

Mutta mennään eteenpäin. Työryhmä päätyi välimiesjuttujen osalta ehdotukseen, jonka mukaan: ”pyritään erityisesti lisäämään välimiestehtävien ja niistä saatavien palkkiotietojen läpinäkyvyyttä.”

Noin alkuun voi tietysti todeta, että on hienoa kun ”pyritään lisäämään läpinäkyvyyttä”. Toki parempaa olisi jos vain ”lisättäisiin läpinäkyvyyttä”.

Työryhmän ehdotus nimittäin tosiasiassa jää pyrkimykseen. Tosin aivan huonoin vaihtoehto työryhmän ehdotus ei ole, mutta palataan yllätykseen myöhemmin.

Työryhmän ehdotuksen mukaan korkeimman oikeuden nykyisestä välimieskäytännöstä muodostuisi laki: Välimieheksi haluavan pitää hyväksyttää sivutoimi päällikkötuomarilla ja tälle pitää kertoa myös minkä yritysten riitoja ollaan ratkaisemassa. Tuomari saa tehdä vain välimiesoikeuden puolueettoman puheenjohtajan tehtäviä eli hän ei voi olla jommankumman riidan osapuolen edustaja.

Uutena tuodaan vielä oikeusrekisterikeskuksen pitämä rekisteri, josta kuka tahansa voi kysyä tietoja tuomareiden sivutöiden määrästä ja niistä saaduista yli 10000 euron palkkioista.

Mutta olennaisin tieto jää pimentoon: Mikä taho maksoi tuomarin palkkion?

Oikeustoimittajat ry:n nimissä keräsimme HS:n Susanna Reinbothin kanssa tiedot välimiestehtävistä vuosina 2008-2012. Tuolla ajanjaksolla tuomioistuimet olivat myöntäneet kaikkiaan 41 sivutoimilupaa välimiestehtäviä varten. Niistä 27 oli korkeimman oikeuden jäsenille.

Eli viisivuotisjakson aikana vajaassa kolmessakymmenessä tapauksessa KKO:n tuomari myi osaamistaan ja ilmeisen merkittävän palkan maksoi tuntemattomaksi jäävä taho. KKO:ssa välimiestehtäviä teki kahdeksan tuomaria, joista kuudella oli ollut tarkasteluajanjaksolla kolme välimiestehtävää.

KHO:n tuomarit eivät hoitaneet yhtään välimiestehtävää, koska niitä ei sallittu. Jos ehdotuksesta tulee laki, niin KHO:n tuomaritkin Kasarmintorin kivilinnassa päässevät jatkossa välimiestehtäviin.

Ongelma on siinä, että salainen välimiesmenettely voi heikentää tuomarin puolueettomuutta ja objektiivisuutta varsinaisessa virkatoimessa, koska välimiesmenettelyn maksajat pysyvät salaisina.

Otetaan esimerkki: korkeimman oikeuden tuomari N.N. on mukana ratkaisemassa yrityksen A välimiesriitaa vaikkapa urakkariidasta ja saa siitä kymmenien tuhansien eurojen palkkion. Toisessa tapauksessa yritys A:n uutta urakkariitaa ratkotaankin oikeuslaitoksessa. Yritys A:n maksamat isot palkkiot herättävät epäluuloa tuomari N.N.:n puolueettomuudesta.

Ja jos tuomari N.N. jäävää itsensä jutusta, niin ollaan tilanteessa jossa alan ilmeinen asiantuntijatuomari ei olekaan mukana ratkaisemassa tärkeää ennakkopäätöstä.

Salaiset maksut tuntemattomilta tahoilta eivät ole tuomarin toimen vaatiman avoimuuden takia hyväksyttäviä. Eikä etenkään korkeimman oikeuden tuomareilta, joiden pitäisi olla riippumattoman oikeuslaitoksen perikuva viimeistä piirtoa myöten.

MTV:n uutisten haastattelussa 22.4.2014 Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä tiivisti työryhmän vaihtoehdot siten, että joko maksajat pysyvät salassa tai sitten tuomarit eivät tee välimiestehtäviä.

Pelkästään lakimiehistä koostunut työryhmä päätyi siihen, että välimiestehtävät ovat tuomareille tärkeämpää kuin siitä kumpuavat epäilykset.

Työryhmän puheenjohtaja Könkkölä on itsekin hoitanut välimiesjuttuja kuten kaksi muutakin työryhmän jäsentä. Tämä tiedettiin työryhmässä, jonka kannan mukaan kolmikko ei ollut esteellinen valmistelemaan sivutoimisäännöksiä.

Jos siis työryhmän ehdotuksesta tulee laki, niin nykytilanne jatkuu ja tuomareiden välimiespalkkioissa riittää ihmeteltävää jatkossakin.

Niin, se yllätys. Se on tässä:

Työryhmä ehdottaa näin: ”Sivutoimen harjoittamista koskevan ilmoituksen tai lupahakemuksen yhteydessä esitetyt tiedot välimiesoikeusriidan asianosaisista ovat salassa pidettäviä. Tiedot välimiesoikeuden asianosaisten avustajista ovat kuitenkin julkisia, jos avustajana toimii asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista annetussa laissa (715/2011) tarkoitettu luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja.”

Vaikka maksaja pysyy salassa, niin ehdotuksen mukaan yksi olennainen tieto tulisi julkiseksi. Jos välimiesoikeuden kokoonpanossa on puheenjohtajana tuomari, niin tällöin tiedot riidan osapuolten asianajajista on julkistettava myös.

Eli jatkossa tiedettäisiin keiden asianajajien kanssa kukin tuomari on ollut välimiesoikeudessa. Tämä on hyvä asia.

Lapin yliopiston lainkäytön professori Jyrki Virolainen on arvostellut blogissaan (kirjoitus 681) nimenomaan tätä rakenteellista korruptiota:

”Suomeen on muodostunut välimiesverkostoja, joissa häärii puuhamiehinä parikymmentä advokaattia, jotka toimivat vuoroin juttuja ajavina asiamiehinä ja vuoroin taas välimiesoikeuksien jäseninä, kymmenkunta juridiikan professoria sekä saman verran tuomareita, joista näkyvimpiä ovat muutamat oikeusneuvokset ja jotkut nykyiset ja entiset hovioikeuden presidentit. Lisäksi virallisena elimenä alalla toimii Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonne -- kas kummaa -- on myös valikoinut mainittujen tahojen edustajia, siis oikeusneuvoksia, asianajajia ja professoreita. Lautakunta valitsee välimiesoikeuden puheenjohtajia ja ainoita välimiehiä.
Tämä joukko (rinki) muodostaa eräänlaisen Hyvä Veli -verkoston, joka jakaa välimiestehtäviä hieman sulle mulle -periaatteen tapaan. Tämä kaikki tapahtuu toki laillisuuden puitteissa, kuten rakenteellisessa korruptiossa yleensäkin on asian laita.”

 

Tätä rakennetta uusi järjestelmä toteutuessaan kyllä jossain määrin avaa. Jatkossa siis tiedettäisiin, jos tietyt tuomarit ja asianajajat ovat aina samoissa jutuissa. Tieto asianajajan nimen julkisuudesta saattaa myös hankaloittaa tuomareiden valintaa välimiestehtäviin.

Entäpä vaikutukset esteellisyyteen? Oikeudenkäymiskaaren mukaan tuomari on esteellinen, jos tuomarilla on asianosaiseen sellainen suhde, joka antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta tai jos joku muu seikka antaa perustellun aiheen epäillä puolueettomuutta.

Oikeusasiamiehen 2002 antaman ratkaisun mukaan tuomari on esteellinen käsittelemään vapaamuurariveljen juttua. Entäpä tällainen välimiesveljeys asianajajan kanssa? Riittääkö yksi juttu vai vaaditaanko useampia yhteyksiä? Varmasti tällaisia väitteitäkin tulee.

Jotenkin kuitenkin tuntuu siltä, että mitä korkeammasta tuomarista on kyse, sitä vähemmän saisi olla edes epäilyjä mistään salakähmäisyydestä.

Vankilentoselvityksen erikoisuus: George H. Bushin öinen visiitti Helsinki-Vantaalla

$
0
0

Eduskunnan oikeusasiamiestä ei voi moittia yrityksen puutteesta. Epäillyistä vankilennoista yritettiin todella saada selkoa. Oikeusasiamiehen toimistosta tehtiin tietopyyntöä toisen perään ja joissain viranomaisissa asiaa yritettiin toden teolla penkoa. Sen yhteydessä selvisi mm. Yhdysvaltain ex-presidentin käynti Helsinki-Vantaan lentokentällä kesäyönä 2006.

Valitettavasti selvityksen kanssa oltiin liikkeellä liian myöhään.

Esimerkiksi kummastusta herättäneen N88ZL-lennon matkustajien henkilöllisyys olisi selvinnyt. Nyt se jäi hämäräksi, kun rajavartioston passitiedot oli lain edellyttämällä tavalla poistettu ja hotellien matkustajajärjestelmät uusittu.

Amnesty muistuttaa omassa kommentissaan aiheellisesti, että oleelliset tiedot lennoista olisivat todennäköisesti olleet saatavilla vuoden 2005 lopussa, jolloin Euroopan neuvosto pyysi Suomelta selvityksiä CIA:n vankilennoista.

Oikeusasiamiehen ratkaisu on 24 sivuinen. Sen lisäksi netistä löytyy 157 sivua eri viranomaisten vastauksia. Tässä muutamia poimintoja niistä.

Rajavartija ihmetteli öisiä lentoja

Viranomaisvastauksissa lähinnä ydintä päästiin liikelentokeskuksessa työskennelleen rajavartioston rajatarkastajan muistikuvissa. Häneltä kysyttiin poikkeuksellisista muistikuvista vankien kuljetuslentoihin viitaten. (selvityksen s. 79)

- Luulin, että niitä mahdollisia vankilentoja olisivat olleet noihin aikoihin yleiset öiseen aikaan välitankkauksen suorittaneet lennot, joiden reitti oli jenkeistä Irakiin ja muihin vastaaviin maihin sekä tietysti takaisin päin.

Rajatarkastaja muisteli, että niitä oli aika usein öiseen aikaan. Liikelentoterminaalin terminaalivirkailijoiden kanssa oli usein ihmetelty niiden lentojen lisääntymistä Helsinki-Vantaalla.

- Ajateltiin, että varmaan polttoaine on Suomessa niin halpaa, että nimenomaan täällä kannattaa tankata. Koneet yleensä vaan tankkasivat ja jatkoivat matkaansa eikä ketään matkustajia tullut ulos koneista, vaikka matkustajien pitäisi tulla ulos koneista tankkauksen ajaksi.

Rajavartija toteaa vastauksessaan sarkastiseen tyyliin, että ”saattaahan olla, että sattumalta nuo kaikki lennot olivat tyhjiä, ilman matkustajia”.

Hänen mukaansa lennot loppuivat samoihin aikoihin kuin Ruotsissa nousi häly vankilennoista.

Entinen presidentti yllätti

Rajatarkastajan mieleen on jäänyt 16. kesäkuuta 2006. -- Koneesta putkahti tankkauksen ajaksi ulos George Bush Senior ja vietti terminaalissa aikaa passintarkastajien kanssa parisen tuntia keskustellen pääasiassa talouspolitiikasta.

- Ei ollut tosin Irakiin matkalla, vaan Pakistaniin ja ei ollut vankeja eikä vanginvartijoita lennolla mukana.

Rajavartija toteaa lopuksi: -- Minulla ei ole mitään tietoa asiasta, pelkästään vainoharhaista, vilkkaan mielikuvituksen aiheuttamaa spekulointia.

Amerikkalaiset saivat liikkua vapaasti kentällä

Toinen rajatarkastaja kertoi ihmetelleensä sitä, että tuohon aikaan USA:n edustustolla oli Helsinki-Vantaan lentoaseman myöntämät kulkuluvat sekä ajoluvat asematasolla.

- USA:n edustuston väki pystyi sii käytännössä liikkumaan ja käyttämään ajoneuvoja ilman viranomaiskontrollia Helsinki-Vantaan lentoasemalla.

- Kun tiedustelin lentoasemalta perusteita tällaiseen, minulle kerrottiin perusteluina suuri liikkumisen tarve.

- Tiedossani ei ole, että minkään toisen ulkomaan diplomaattisen edustuston henkilökunnalla olisi ollut vastaavia lupia.

Kolmas rajatarkastaja totesi, että auto oli iso amerikkalaisvalmisteinen valkoinen pakettiauto, merkiltään Chevrolet tai GMC.

- Auton tuleminen asematasolle liittyi Finnarin New Yorkin reittilentoihin. Ymmärrykseni mukaan auto toi ja vei koneelle kuriiri- tai diplomaattipostia. Käytännössä näimme kuinka koneesta autoon tai toisinpäin nostettiin postisäkki. Säkki ei ollut kooltaan iso, vaan sellainen että siinä voisi olla sisällä kirjeitä tai pieniä postipaketteja.

Rajavartijan mukaan kaikki nämä asiat liittyivät nimenomaan reittilentoihin. Hän ei muistanut vastaavanlaista rahti- tai businessalennoista.

Rajavartiolaitos totesi, että sillä ei ole ollut epäilystä siitä että tässä toiminnassa olisi liikkunut henkilöitä valtakunnan rajan yli käymättä rajatarkastuksessa.

Tokio ja sumopainin viehätys

$
0
0

sumo2

 

Toukokuinen keskiviikko on kuuma. Lämpötila lähentelee kolmeakymmentä, kun Tokion tavanomainen tuulikaan ei puhalla. Akihabaran Electric Cityn kauppojen ilmastointi piti viileänä, mutta nyt ulkona tulee tukala.

Japanilaiset kulkevat tummissa puvuissa -- niin miehet kuin naiset. Eivätkö he hikoile ollenkaan?

Kello lähestyy kahta. Painit Ryogoku Kokugikanilla ovat alkaneet aamukahdeksalta, mutta nettioppaan mukaan paikalle kannattaa mennä vasta vähän kahden jälkeen. Kahden korkeimman sarjan painijat aloittavat silloin.

Taksimatka Akihabaran rautatieasemalta vie vartin. Taksi on tyylikäs: ulkoa mattakultaa punaisella raidalla, sisus pitsikuvioitua kangasta kuten Tokion takseissa on tapana. Ilmastointikin on.

Kyydin hinta on 1090 jeniä, noin kahdeksan euroa. Kuljettaja antaa säntillisesti 10 jenin kolikon takaisin. Tippiä ei jätetä. Yhdessä ravintolassa lasku oli 6199 jeniä ja kun jotenkin ilmaisin, etten tarvitse sitä yhden jenin aluminiinikolikkoa, tarjoilija hämääntyi totaalisesti. Otin kolikon.

Hallin ulkopuolella on isoille urheilutapahtumille ominaista hälinää: kojuja, faneja, pientä ruuhkaa. Iso mies juttelee sinisessä aamutakissa ja sandaaleissa parin vanhemman ihmisen kanssa. Joku aamupäivän alemman tason ottelijoista. Mies hymyilee. Varmaan on voittanut ottelunsa.

Ensimmäisen portin koppalakkinen vahtimestari opastaa eteenpäin seuraavalle. Tämä on vain ottelijoille, ounastelen miehen sanovan. En kyllä tiedä varmasti. Yllättävän harva osaa englantia.

Lipun olin hankkinut etukäteen netistä, jo tammikuussa. Buysumotickets.com postitti kaksi lippua a 50 e huhtikuussa, kun ne tulivat myyntiin.

Niin, vaimo on mukana, mikä hieman arveluttaa. Tässä nyt kuitenkin katsottaisiin painia muutama tunti. Tai siis neljä.

Temppelikattoisen areenan ulkopuolella liehuvat japanilaiset, värikkäät pystyliput.

Hymyilevät vahtimestarit tarkastavat liput ja opastavat eteenpäin toiseen kerrokseen. Käytävät ovat kuluneet, mitään jääkiekkomaista markkinatunnelmaa ei ole. Ei fanituotekauppoja, ei myyntikojuja. Jotenkin tulee mieleen 1980-luvun Tallinna.

Uusi vahtimestari hymyilee vähintään yhtä leveästi kuin edelliset, kehuu meidän paikkoja ja neuvoo ovesta numero viisi sisään. Nyt ei enää olla Tallinnassa, vaan pikemminkin kuin Helsingin uudessa musiikkitalossa. Punasävyinen katsomo kiertää hiekkaista areenaa, jonka päällä on mökin katto.

Katsomon ovella pysähdyn hetkeksi. Se tuntuu taas. Tunne on samanlainen kaikilla maailman paini- ja nyrkkeilyareenoilla. Täällä otetaan miehestä mittaa. Eikä tämäkään areena petä. Ei todellakaan.

Kakkossarjan miehet marssivat samaan aikaan sisään aloitusseremoniaan. Katsojia mahtuu 13000, mutta nyt se on puolillaan. Lihaksikkaat tai lihavat, mutta joka tapauksessa vahvat miehet kiertävät kehää.

Näitä turnauksia on kuusi vuodessa ja ne kestävät aina 15 päivää kerrallaan. Kärkisarjojen 70 miestä ottelee kerran päivässä ja lopuksi mestari on se, jolla on eniten voittoja. Turnausvoittojen kautta parhaiden status nousee. Kolmossarjasta voi nousta kakkoseen ja kakkosesta ykköseen. Mutta aina joku myös putoaa.

Vaimolla on nälkä. Löydän käytävältä kioskin, jossa myydään kylmiä japanilaisia lounaslaatikoita, kanaa, lihapullia ja riisiä soijakastikkeessa. Pari oluttölkkiä tarttuu mukaan. 12 euroa.

Vaimo on tyytyväinen. Hallissa ei saa tupakoida, mikä on hyvä juttu. Monissa ravintoloissa  saa, mutta taasen kadulla tupakkapaikat on tarkkaan määrätty.

Muutama ottelu menee ihmetellessä. Seremonioita ennen ja jälkeen. Suurin osa otteluista päättyy siihen, kun toinen työnnetään ulos, mutta painijat tekevät myös heittoja ja judomaisia kamppeja. Laji on pari tuhatta vuotta vanha, mutta modernin ammattilaislajin synty ajoittuu siihen kun samurai-palkkasoturit tarvitsivat lisää rahaa ja ryhtyivät järjestämään otteluja 1500-luvulla.

Ottelupari vaihtuvat, mutta ketkä tässä ovat vastakkain. Seinällä on dominopelin palojen näköinen tulostaulu, mutta kuulutuksetkin ovat vain japaniksi. Ovella vahtimestari antoi ottelulistan, mutta kumpi on kumpi.

Urheilullinen vastaan läski. Takapuolen läpsyttäjä vastaan mahan taputtaja. Nimet ovat aluksi epäselviä, mutta kehässä vedetään tosissaan. Tämä ei ole mitään showpainia.

Paikkamme ovat kakkostasolta. Siitä näkee hyvin ja pehmustettu tuoli on mukava. Alempana kaikki istuvat lattialla. Siellä omat polvet valittaisivat. Nettisivusto kehotti varaamaan paikat nimenomaan kakkostasolta. Kiitän tästä.

Vähitellen -- kiitos avuliaan japanittaren -- ottelijat selviävät. Itäiseen lohkoon merkatut tulevat oikeasta käytävästä ja läntiset vasemmasta.

Parissa tunnissa ykkösdivisioonan ottelut ovat ohi. Siirrytään mestaruussarjaan. Vaimo ei liikahda. Ei valita. Tässä lajissa on jotain.

Areena täyttyy. Jos halliin mahtuu 13000, niin paikalla on ehkä noin 9000. Tyhjiä paikkoja näkyy jonkin verran.

Kolmannessa ottelussa ovat vastakkain Gagamaru ja Masunoyama. Gagamaru on 27-vuotias georgialainen Jugheli Teimraz. Mittaa on 186 senttiä ja painoa 199 kiloa.

Masunoyama on 24-vuotias japanilainen, 179 cm ja 172 kg.

Ottelijat esitellään papin esilaulua muistuttavalla joikulla. Gagamaru ja Masunoyama nostelevat jalkojaan hiekkaisella alustalla. He marssivat kulmaukseen, palaavat keskelle, heittävät suolaa areenalle, käyvät kyykyssä. Perinteiseen japanilaisasuun pukeutunut tuomari huutaa. Areenan kaiuttimista kaikuu japanikielinen esittely. Miehet tömistelevät nurkkaan, pyyhkivät hikeä, palaavat keskelle.

Ottelun on määrä alkaa. Tuomari huutaa. Molemmat ovat matalassa asennossa. Nyrkkien pitää koskettaa lattiaa samaan aikaan.

Ei.

Masunoyama nousee. Jokin ei ollut kohdallaan.

Pian seuraa uusi yritys. Vieläkään ei lähdetä. Masunoyama nousee taas. Hän vaikuttaa hermostuneelta. Gagamaru läpsii itseään reisiin ja takapuoleen. Ehkä häntä harmittaa japanilaisen pelko. Tai ei se pelkoa varmaankaan ole. Voi olla taktiikkaa. Japanilainen haluaa vain nähdä miten romanialainen aloittaisi.

Taas palataan keskelle uuden suolan heiton jälkeen. Jalat leveään asentoon. Masanoyama asettaa nyrkkinsä lattiaan. Romanialainen seuraa ja sen jälkeen liike on nopeaa.

Jotkut ottelut ovat parissa sekunnissa ohi, jos toinen on arvannut säntäyksen eteenpäin. Väistö ja törkkäys maahan riittää. Nopealla aloituksella voi myös työntää toisen suoraan kehästä ulos.

Mutta nyt miehet jäävät vastakkain. Gagamarun leveässä selässä läski vavahtelee, kun miehet puskevat toisiaan.

Mielikuvat vaihtelevat mursujen ja norsujen taistosta. Nämä ovat vahvoja ja nopeita. Taktiikka on olennaista. Miten aloitat? Arvaako toinen tyylin? Säännöt ovat monimutkaiset, mutta yksinkertaiset. Se häviää, joka joutuu painialueelta ensin ulos tai jonka joku muu ruumiinosa kuin jalka koskettaa lattiaa.

Molemmat pitävät toista vyöstä. Siitä saa kai parhaan otteen. Masunoyama saa käden kainaloon, mutta nostoyritys ei auta. Isompi romanialainen työntää japanilaisen selälleen ja romahtaa hänen päälleen.

Gagamaru auttaa Masunoyaman ylös. Japanilainen haukkoo henkeään. Ei ihme. Hän linkkaa pois. Tuomari julistaa Gagamarun voittajaksi.

Muutamissa otteluissa painijat romahtavat eturivin yleisön päälle.

Tunnelma nousee kymmenessä viimeisessä parissa. Kun japanilainen altavastaaja voittaa, yleisö alakerrassa heittää istuinalustoja ilmaan.

23-vuotias Endo pääsee nopeammin liikkeelle ja saa suurmestariksi luokitellun Mongolian Kakuryon taaksepäin. Vastaliike ei auta ja japanilainen työntää mongolialaisen ulos. Areena hihkuu japanilaislupauksen voitosta. Endo nousi kärkiluokkaan vasta tammikuun turnauksessa.

Neljän päivän jälkeen hänellä on kolme voittoa ja yksi tappio.

Mongolialaisten ylivoima selvästi kismittää yleisöä. Kaikki kolme ylimpään Yokozuna -luokkaan ylennettyä miestä ovat Mongoliasta, vaikka heidän sumonimensä ovat japanilaisia.

Vaimo miettii voisiko suomalainen sumopainija olla Mähönen. Miksei.

Päivän viimeisen ottelun voittaa yksi suurista turnauksen ennakkosuosikeista, mongolialainen Hakuho (192 cm ja 152 kg). Päivän päätteeksi hän esittää hitaan rituaalitanssin samuraimiekkaa muistuttavan kepin kanssa.

Yleisö purkautuu pihalle, jossa ilta on pimenemässä. Mustat limusiinit odottavat tärkeimpiä johtajia. Tornista kuuluu rumpujen soitto.

Monella on lahjakasseja kädessä. Varmaan joitain yritysvieraita, mietin. Lahjat ovat japanilainen tapa.

Yksi painija on yleisön keskellä eksyneen oloisena, ehkä hänen on määrä olla mukana jossain sponsoritilaisuudessa, mutta isännät ovat hukassa. Ei kyllä ole aavistustakaan kuka tämä voisi painijoista olla.

Myöhemmin vaimo postaa Facebookiin: ”Katsoin näiden könsikkäiden matseja 4 tuntia putkeen -- koukuttavaa!”

Tuohon ei ole lisättävää. Vaimo osui ytimeen, tietysti. Kamppailu kiehtoo.

Joukkomurhasta ei tule sädekehää tai gloriaa

$
0
0

 

Päivä Helsingin käräjäoikeudessa oli karu. Oikeussalissa kuultiin tunnista toiseen täysin tunteettomia sähköpostiviestejä, joissa kaksi ihmistä suunnitteli toinen toistaan karmeampia tapoja tappaa mahdollisimman suuri joukko heille ennestään tuntemattomia ihmisiä.

24-vuotias mies hekumoi sillä miten hienoa olisi kun toisen ihmisen kohtalo olisi hänen sormenkoukistuksensa varassa. Naisen mielestä ampuminen olisi liian helppo ratkaisu. Pommeilla tai tulipalolla voisi aiheuttaa kuolleiden lisäksi myös suurelle joukolle muita vakavia ja tuskallisia vammoja, joiden kanssa nämä joutuisivat elämään loppuelämänsä.

Yli vuoden kestäneen sähköpostittelun lomassa päästiin myös tekoihin ja hankittiin joitain välineitä.

Oman kuulemisensa aikana 24-vuotias nainen tiivisti Helsingin yliopiston valinnan kohteeksi näin: ”Siellä on paljon ihmisiä yhdessä paikassa. Nuoria ja menestyviä ihmisiä, jollainen minä en pysty ikinä olemaan. Miksi noilla piti olla oikeus sellaiseen, jos minulla ei ole?”

Itkien tarinaansa kertonut nainen katkeroitui omaan elämäänsä. Hänen kertomuksensa mukaan vaikeuksia oli roppakaupalla. Ystäviä ei ollut ja päivät kuluivat mielenterveysongelmista kärsien vantaalaisessa yksiössä.

Netistä ei löytynyt apua, vaan tiekartta kohti tuhoa. Anonyymissa nettiverkossa kaksi samanmielistä kohtasi. 24-vuotias kemiläinen mies kertoi oikeudessa: ”Olen ollut koulukiusattu peruskoulun 3. luokalta ja ammattikoulun läpi. Pahimmillaan masennus oli ammattikoulun toisella luokalla. Silloin tapahtuivat Jokelan ja Kauhajoen surmat. Siitä syttyi kipinä.”

Masennuksesta kärsinyt mies kertoi ihailleensa koulumurhaajia. Bostonin pommi-iskut keväällä 2013 saivat kaksikon suunnittelemaan paineastiapommien käyttöä.

Näistä esimerkeistä tuli kaksikon vääristyneissä mielissä sankareita, koska he uskalsivat toteuttaa teot.

Vantaalainen nainen ja kemiläinen mies haaveilivat noususta maailmantähdiksi. Tässä vaiheessa esiin tuli ajatus panttivankien ottamisesta, jotta he voisivat pari tuntia seurata maailman tiedotusvälineitä ja heidän tekojensa aiheuttamaa kuohuntaa. Näin he saisivat merkityksen turhaksi kokemalleen elämälleen. Vasta sitten he tappaisivat panttivangit ja itsensä.

Mies oli valmistellut tammikuussa 2014 itsestään jo valokuvia, joita jaettaisiin manifestin kera tiedotusvälineissä. Paidassa luki ”Revenge” eli kosto.

Suunnitelmassa oli vain yksi mutta. He eivät ymmärtäneet sitä, ettei heistä olisi tullut mitään sankareita.

Joukkomurhaaja ei ole sankari, vaan raukkamainen surkimus. Ei tule sädekehää tai gloriaa.

Totta kai tekoa olisi kauhisteltu, mutta lopulta nämä 24-vuotiaat olisi luettu jatkoksi mielenvikaisten tappajien jo nyt liian pitkään listaan.

Nyt näin ei onneksi käynyt. Suunniteltu tai fantasioitu -- tämä on se ydinkysymys jota oikeudellisesti jutussa puidaan -- teko jäi toteuttamatta.  Syytettyjen mukaan murhasuunnitelmissa oli tarkoitus vain purkaa aggressioita. 

Olivatko suunnitelmat 50 ihmisen tappamiseksi realistisia? Tuskin kuitenkaan. Aseiden hankinnan vaikeus oli yksi keskeinen ongelma -- ja hyvä niin.

Tärkeää tapauksessa on myös se, että oikeussalissa molemmat kertomansa mukaan ymmärsivät miten väärin he olivat ajatelleet, vaikka sen hetkisessä tuskassa väkivalta oli tuntunut oikealta ratkaisulta.

Toteutumatonkin teko nostaa esiin jälleen sen pahan kolmion, josta nämä teot kumpuavat: kiusaamisen, yksinäisyyden ja mielenterveysongelmat.

 

Aarnio ja toista tonnia pilveä

$
0
0

Etukäteen arvuuteltiin sitä kuinka paljon tutkinnanjohto kertoo torstain tiedotustilaisuudessa Helsingin huumepoliisin virastapidätetyn päällikön Jari Aarnion rikosepäilyistä. Pommi vai suutari?

Ääripäissä olivat vaihtoehdot, jossa poliisirikostutkijat kertovat esitutkinnan vain siirtyneen syyttäjälle ja sitten vaikenevat perinteiseen krp-tyyliin ”emme kommentoi”-vastausten taakse. Toisella laidalla oli avoin kertomus siitä, mistä on kyse ja millaista näyttöä Aarnion rikoksista on saatu selville.

Torstainen tiedotustilaisuus sijoittui puoliväliin. Tutkinnanjohto kertoi johtopäätöksistä, muttei avannut lainkaan sitä millaista näyttöä Aarnion rikoksista on. ”En kommentoi” -vastaus vaihtui ”sen aika on myöhemmin” -mantraan.

tiedotustilaisuus-mv

 

Aarnioon kohdistuvat rikosepäilyt ovat äärimmäisen vakavia. Henkirikoksista ei sentään ole kyse, mutta kuudesta megaluokan huumerikoksesta uhkaa seurata 13 vuoden vankeusrangaistus.

Poliisirikosten tutkintaa johtanut syyttäjä Jukka Haavisto siis kertoi, että tutkijoiden käsityksen mukaan Aarnio on ollut mukana järjestämässä Suomeen useiden satojen hasiskilojen salakuljetusta. Tarkkaa määrää Haavisto ei kertonut, mutta MTV:n uutisten tietojen mukaan kyse on yli tuhannesta kilosta.

Niin sanottuja tynnyrijutun salakuljetusepäilyjä on viisi, joista jokaisessa on kyse 140 hasiskilosta. Tästä tulee 700 kiloa. Torstaina julkitulleessa uudessa epäilyssä on kyse hieman yli 500 kilosta. Yhteensä se tekee siis 1200 kiloa. Toista tonnia pilveä.

Näitä tarkkoja kilomääriä Haavisto ei halunnut tiedotustilaisuudessa jostain syystä kertoa. Tutkinnanjohto ei myöskään paljastanut sitä, mitä näyttöä näistä rikoksista on. Haavisto totesi useaan otteeseen, että nämä asiat selviävät myöhemmin.

Rikosepäilyt kiistäneen Jari Aarnion asianajaja Riitta Leppiniemi valotti asiaa, kun hänelle määrätty ilmaisukielto päättyi tiedotustilaisuuden aikaan. Hän sanoi, että juttu on visainen eikä näyttö ole lainkaan selkeä. Kukaan ei ole kertonut kuulusteluissa Aarnion sotkeutuneen huumeisiin ja yhteyttä United Brotherhood-jengin johtohahmoon on pidetty tekstiviestein, joiden sisältöä ei tiedetä.

Jos poliisilla on lupa puhelinkuunteluun, niin se pystyy myös lukemaan tekstiviestit reaaliajassa. Sen sijaan jälkikäteen tekstiviestien sisältö ei enää selviä. Listauksessa on vain koska viesti on lähetetty ja kenelle sekä tietysti paikat.

Haavisto piti tätä Aarnion ja UB-pomon tekstiviestittelyä moitittavana, koska siinä ”ollaan useammin kuin harvoin yhteydessä”.

Pelkällä yhteydenpidolla ei tuomita ketään törkeistä huumausainerikoksista, vaan muutakin tarvitaan. Tavallisesti huumejutussa on näyttönä epäillyiltä takavarikoituja aineita, sormenjäljillä tahrittua rahaa, puhelinkuuntelutallenteita tai poliisin seurannan aikana ottamia valokuvia ja melko usein joku epäilty vielä kertoo tapahtumista itse.

Leppiniemen mukaan uuden viidensadan kilon hasisjutun epäilyt perustuvat Aarniolta kotietsinnässä löytyneeseen lappuun, jossa on numeroita vailla esimerkiksi tekstiä siitä että kyse olisi huumeista. Tästä lapusta on tehty puolustuksen mukaan johtopäätös siitä, että kyse on hasiksesta.

Leppiniemen kertoman perusteella nämäkin huumerikosepäilyt vaikuttaisivat olevan ohuella pohjalla.

Entä sitten rahat? Se tiedetään, että Aarniolla on ollut käytössään rahaa enemmän kuin palkkatyöpoliisilla normaalisti on -- ja nimenomaan käteistä rahaa.

Tutkinnanjohdon tiedotteen mukaan ”Aarnion alkuperältään selvittämättömän omaisuuden kokonaismäärä on tällä hetkellä useita satoja tuhansia euroja. Osaa rahoista epäillään käytetyn talonrakennukseen Porvoossa. Toukokuussa 2014 löydettiin ko. talon läheisyydestä maastokätköstä huomattava summa käteistä rahaa”.

Tästä tietysti kysyttiin lisää tiedotustilaisuudessa ja sen jälkeisissä haastatteluissa. Tutkinnanjohtaja Haavisto ei tiedotetta enempää paljastanut. ”Se selviää myöhemmin”, Haavisto totesi. Hänen mukaansa Aarnio ei ole selvittänyt omaisuuden alkuperää ja kyse on rikoksilla saadusta omaisuudesta.

Aarnion puolustus taas ilmoitti, että raha-asiaa ei ole haluttukaan selvittää esitutkinnassa, vaan selitys varallisuudesta tulee viimeistään käräjäsalissa. Motiivi tähän on ollut se, että Aarnion taholta ei ole luotettu poliisirikostutkintaan.

Klassisesti ammattirikolliset menettelevät juuri näin: odottavat mitä tutkinta saa selville ja sitten sovittavat kertomuksensa siihen.

Selittämätön raha tietysti tukee vahvasti huumerikosepäilyjä, vaikka huumejuttujen näyttö Leppiniemen kertoman perusteella näyttää olevan kaltevalla pinnalla. Mutta tästä rahastakaan ei torstaina tutkijoilta yksityiskohtia herunut.

Tämä raha-asia lienee joka tapauksessa keskeisin syy sille, että Aarnio on pysynyt kuukausikaupalla vangittuna sotkemisvaaran takia. Toki kyse on törkeistä huumausainerikoksista, joista epäillyt usein pysyvät poliisivankilassa.

Mutta jos kysytte onko Aarnio rosvo vai poliisi, niin siihen ei eilisen perusteella pysty vielä vastamaan.

Oletettavaa on, että jutussa kuitenkin päädytään syytteisiin ja näitä asioita puidaan oikeudessa alkusyksystä. Silloin tietysti viimeistään selviää mitä kaikkea näyttöä jutussa on.

 

tutkinta-mv

Esitutkinnassa on kertynyt 19000 sivua aineistoa, josta 4000 on kuulusteluja. Materiaalissa on mm. kymmeniä tuhansia tekstiviestejä. Esitutkinta-aineisto on toistaiseksi salainen.

 

 

KKO linjasi kiusaamistapauksia

$
0
0

Korkein oikeus antoi torstaina ennakkopäätöksen työpaikkakiusaamisjutussa, jossa valtio tuomittiin maksamaan valtiovarainministeriön entiselle virkamiehelle korvauksia epäasiallisesta kohtelusta.

Tarkemmin Outi Korhosen tapausta on selostettu uutisjutussa. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös 2014:44 löytyy sen nettisivuilta.

Työturvallisuuslaissa ei ole tarkemmin määritelty sitä mikä on työntekijän epäasiallista kohtelua, joten sitä pitää tarkastella tapauskohtaisesti. Kysymys voi olla esimerkiksi työntekijään kohdistetusta loukkaavasta, nöyryyttävästä tai mitätöivästä käyttäytymisestä.

Työturvallisuuslain 28 § -- Häirintä

Jos työssä esiintyy työntekijään kohdistuvaa hänen terveydelleen haittaa tai vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua, työnantajan on asiasta tiedon saatuaan käytettävissään olevin keinoin ryhdyttävä toimiin epäkohdan poistamiseksi.

Tässä KKO:n ennakkopäätöksen ydinkohtia:

Työtehtävien jako ja eristäminen voivat olla kiusaamista

Korkein oikeus toteaa päätöksessään, että esimiehellä on työnantajan työnjohto-oikeuden perusteella oikeus yleensä puuttua työntekijän töiden jakoon ja niiden järjestelyyn ja tehdä niitä koskevia ratkaisuja.

KKO:n mukaan työntekijän kohtelu voi tällöinkin olla epäasianmukaista, jos tehtäviä objektiivisesti arvioiden perusteettomasti järjestellään uudelleen taikka niitä vähennetään tai lakkautetaan. Epäasiallista voi myös olla työntekijän eristäminen muusta työyhteisöstä tai yhteisön sisäisestä tiedonkulusta.

Kiusaamisen on oltava jatkuvaa

KKO toteaa, että laissa tarkoitetun häirinnän ja epäasiallisen kohtelun edellytetään aiheuttavan haittaa tai vaaraa työntekijän terveydelle.

Tästä johtuen satunnainen epäasiallinenkaan käyttäytyminen ei yleensä voi toteuttaa laissa tarkoitettua häirintää.

Kohtelulta voidaan sen vuoksi edellyttää jossain määrin toistuvuutta tai olotilan pysyvyyttä, jotta haitta tai vaara terveydelle voisi syntyä.

Pelkkä oma kokemus kiusaamisesta ei riitä

KKO:n ratkaisemassa tapauksessa Korhonen katsoi, että esimiehen häneen kohdistamat toimet ovat olleet epäasiallisia jo yksinomaan sillä perusteella, että hän on kokenut ne subjektiivisesti häiritseviksi.

Korkein oikeus toteaa, ettei työturvallisuuslain 28 §:ää voida kuitenkaan tulkita tällä tavoin, vaan työnantajan menettelyn asianmukaisuutta on arvioitava objektiivisin perustein.

Korhosen tapauksessa muuta näyttöä saatiin mm. muutetusta työjärjestyksestä, jossa Korhosen tehtäviä oli vähennetty.

Sen sijaan KKO ei hyväksynyt näytöksi kiusaamisesta sellaisia keskusteluja, joita Korhonen ja esimies olivat käyneet kahdestaan ja kertomukset sisällöstä erosivat.

Sen sijaan epäasiallisesta kohtelusta kertoi se, että esimies kieltäytyi suorasta kahdenkeskisestä yhteydenpidosta Korhosen kanssa.

Kiusaaminen on selvitettävä

Valtion korvausvelvollisuus perustui myös siihen, että kiusaamisväitteitä ei selvitetty lainkaan. 

Korhonen oli ilmoittanut oman esimiehensä päällikölle kokemastaan epäasiallisesta kohtelusta. Tämä oli keskustellut Korhosen esimiehen kanssa ja asia oli jäänyt siihen.

KKO totesi, ettei tämä riitä. Johtopäätöksiä ei voi tehdä pelkästään ottamalla yhteyttä asianomaiseen esimieheen ja tekemällä johtopäätökset hänen kuulemisensa perusteella.

KKO:n mukaan on selvää, että asiaa on pyrittävä selvittämään monipuolisesti myös muulla tavoin. Tässä tapauksessa myös se, että Korhonen oli jäänyt sairauslomalle juuri ilmoituksessa mainittujen asioiden seurauksena, olisi antanut aihetta muunlaiselle selvitykselle.

Korkein oikeus totesi, että johto ei myöskään ryhtynyt minkään laisiin toimiin epäkohdan poistamiseksi. Tämän takia työnantaja laiminlöi työturvallisuuslain 28 §:n mukaisen toimimisvelvollisuutensa.

Ja vielä: Tiukka linja korvauksissa

KKO totesi valtion laiminlyöneen lain edellyttämän velvollisuuden toimia, joten siitä syntyi peruste korvata sen aiheuttama vahinko.

Korhosen tapauksessa oikeudessa todistettiin yhteys masennuksen ja työpaikan tilanteen välillä lääkärintodistuksella ja kahden salissa kuullun lääkäritodistajan kertomuksella.

Näin valtion oli korvattava vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä tarkoitettu henkilövahinko, joka muodostui sairausajan saamatta jääneistä ansioista. Myös lääkekulut tulivat maksettaviksi.

Korhonen lopulta irtisanoutui ja päätyi toiseen työhön, jossa palkka oli pienempi. KKO ei hyväksynyt vanhan työn ja uuden työn palkkaeroa korvausperusteeksi, koska sairausloma oli päättynyt ja Korhonen oli irtisanoutunut. KKO katsoi irtisanoutumisen juontuneen siitä, että Korhosen virkavapaushakemusta ei hyväksytty.

Korhonen vaati korvausta myös henkisestä kärsimyksestä. Korhonen ei vaatinut korvausta sen perusteella, että kärsimys olisi rinnastettavissa vahingonkorvauslain 5 luvun 2§:ssä tarkoitettuun kipuun ja särkyyn, jolloin KKO arvioi tilannetta vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n perusteella.

Tästä pykälästä vain neloskohta soveltuu tapaukseen. Sen mukaan korvausta voidaan maksaa, jos vahingon kärsijän ihmisarvoa on vakavasti loukattu. KKO:n mukaan Korhosta oli loukattu, mutta ei niin vakavasti että siitä olisi muodostunut peruste korvaukselle. 

Tapauksessa jäi epäselväksi miten kärsimyskorvausten olisi käynyt, jos niitä olisi vaadittu tuon toisen pykälän perusteella.

Lopuksi: Kiusaaminen voi olla myös pahoinpitely

Tässä tapauksessa kyse oli siis riita-asiasta. Kiusaamista on puitu oikeudessa myös rikosjuttuina, esimerkkinä Hilkka Ahteen tapaus. Siinä AKT:n entinen puheenjohtaja Timo Räty tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa 80 päiväsakkoon kahdesta työturvallisuusrikoksesta ja pahoinpitelystä.

Kiusaamista pahoinpitelynä on puitu tarkemmin tammikuussa 2014 Elinkautinen blogissa: ”Räty selvisi vakavasta rikoksesta lievällä rangaistuksella”.


Yliopistoiskun valmistelussa ei rangaistu ajatuksista

$
0
0

Syyttäjä ja puolustukset olivat eri mieltä toukokuun lopussa oikeussalissa. Syyttäjän mukaan 24-vuotiaat mies ja nainen olivat valmistelleet joukkomurhaa, mutta puolustusten mukaan he vain fantasioivat siitä.

Tämä oli oikeusjutun ydin. Jos kyse olisi ollut fantasioinnista, niin kaksikko olisi tuomittu ajatuksistaan. Kun lakia rikoksen valmistelusta mietittiin, tätä pidettiin yhtenä pahimpana vaarana.

Lain taustalla olivat Turun suunnalla jokunen vuosi sitten tapahtuneet rahankuljetusryöstöt, jossa liikuttiin valmistelun ja yrityksen välimaastossa. Lain tarkoituksena on tietysti estää rikoksia tapahtumasta.

Mitä on valmistelu?

Elokuussa 2013 voimaan tulleen lain perustelujen mukaan valmistelu on rikokseen tähtäävää toimintaa, jolla luodaan edellytyksiä rikoksen myöhemmälle toteuttamiselle. Kun rikoksen tekeminen aloitetaan, kyse on yrityksestä.

Suunnittelu voi olla valmisteluakin, mutta valmistelu taas on usein vielä jotakin konkreettisempaa kuin suunnittelu, perusteluissa lausutaan.

Rangaistavaa valmistelua voi kuitenkin olla vasta jokin konkreettinen ulkomaailmassa ilmenevä teko, valmistelutoimi, lainsäätäjä totesi. Valmistelukaan ei ole rangaistavaa jos vaara rikoksen toteutumisesta on vähäinen tai valmistelu kelvotonta.

Tällä tavoin lainsäätäjä pyrki estämään ajatuksista rankaisemisen. Helsingin käräjäoikeus joutui soveltamaan lakia.

Tosin ensimmäinen tämä päätös ei ollut. Aiemmin kesäkuussa Vantaan käräjäoikeus hylkäsi valmistelusyytteet tapauksessa, jossa kiihtynyt veli etsi pikkusiskonsa kanssa seurustelevaa nuorukaista puukon kanssa, kun poliisi löysi hänet. Siinä tapauksessa ei oikeuden mukaan rikoksen tekemisestä saatu riittävää varmuutta.

Käräjäoikeus: ”Oltava objektiivisesti havaittavia ulkoisia tekoja”

Käräjäoikeus perusteli päätöksessään, että koska pahoista ajatuksista ei rangaista pitää olla olemassa jonkinlaisia objektiivisesti havaittavia ulkoisia tekoja.

Tämä tarkoittaa sitä, että rikoksen eteen pitää hankkia välineitä ja tehdä suunnitelma.

Tällaista yliopistoiskun tapauksessa oli aseiden ja välineiden hallussapito. Kaksikolla oli varsijousi ja puukko. Myös käsiraudat, varusteliivit, kaasunaamarit, johdot, ruuti, kuulat ja haulit sekä lukuisat patruunat viittasivat rikoksen tekemiseen.

Oikeus totesi, että varsijousen ja puukon avulla kaksikko olisi voinut ryöstää aseliikkeen ja saada joukkomurhaan tarvittavia aseita.

Heillä oli myös aineita ja välineitä myrkkykaasun valmistamiseen. ”On ollut varteenotettava vaara, että vastaajat olisivat valmistelua jatkaessaan saaneet valmistettua arsiiinia iskuun käytettäväksi”, oikeus totesi.

Kaksikko oli myös tutustunut yliopiston tiloihin, jossa joukkomurha oli tarkoitus toteuttaa.

Suunnitelma, välineitä ja paha tahto

Oikeus piti kaksikon sähköposteissaan laatimaa suunnitelmaa riittävän yksityiskohtaisena rikosvastuun perusteeksi. Oikeus päätyi siihen, että suunnitelmasta ei missään vaiheessa luovuttu, vaan yksityiskohtia hiottiin ja mukaan yritettiin värvätä lisää henkilöitä, kunnes poliisi pääsi perille tapahtumista.

Oikeus piti täysin selvänä sitä, että ”vastaajien valmistelutoimet ja yhteiset tavoitteet iskun suorittamiseksi osoittavat heidän tarkoittaneen yhdessä tahallaan surmata suuren joukon ihmisiä kärsimystä aiheuttaen.”

Kun vaara teon toteutumisesta oli suuri, oikeus päätyi lähelle neljän vuoden maksimirangaistusta eli kolmeen vuoteen. Tältä osin voi tietysti miettiä sitä, että minkälaista rikosta pitää valmistella jotta rangaistus olisi täydet neljä vuotta. Viidenkymmenen ihmisen joukkomurha ei siihen riittänyt.

Mutta ajatuksista ei siis tässä tapauksessa todellakaan rangaistu. Uudet pykälät näyttivät tarpeellisuutensa. Vuosi sitten tällaisesta joukkomurhan valmistelusta ei olisi voitu rangaista lainkaan.

Lue myös: Joukkomurhasta ei tule sädekehää tai gloriaa (26.5.)

 

Rasistikortti jää käteen

$
0
0

Aiemmin kunnianloukkaustuomioita on tullut muun muassa täysin asiattomista ”ryssä” tai ”neekeri” -sanoista, mutta tuoreessa tapauksessa Helsingin käräjäoikeus käänsi pöydän toisin päin. Myös rasistiksi leimaaminen on sakoilla rangaistavaa.

Tiedossani ei ole, että tällaista tuomiota olisi langetettu aiemmin.

Rasismilla tarkoitetaan syrjintää rodun, ihonvärin, syntyperän tai etnisen alkuperän nojalla. Rasismin ydin on siinä, että jotkut ihmiset eivät osaa tehdä eroa yksittäisten ihmisten ja taustaryhmien välillä. Rotusyrjintä on paitsi väärin, niin myös lainsäädännöllisesti tuomittavaa.

Kunnianloukkaustuomioissa on kyse on myös kielen muuttumisesta. Se alkoi 90-luvun lopulla. Kun nimittelyt koettiin loukkaaviksi, niistä tuli rangaistavaa. Muutos näkyi muuallakin. Mustaihoinen karikatyyri katosi lakuista ja lasten korttipelin Mustasta Pekasta tuli vain Pekka.

Käräjäoikeuden tuore päätös toi keskusteluun uuden elementin.

Mannerheimintien tapauksessa pysäköinninvalvojien kunniaa loukattiin, koska 63-vuotias ulkomaalaistaustainen mies haukkui heitä rasisteiksi ja fasisteiksi. Tähän sisältyy tietysti ajatus, että hänen mielestään parkkisakkoa oltiin kirjoittamassa vain sen takia, että moottoripyörän väärin parkkeerannut 34-vuotias mies oli ulkomaalaistaustainen.

Olisiko parkkisakko pitänyt jättää tämän taustan takia kirjoittamatta? Ei tietenkään. Voiko sakottamisen syy olla se, että kuski on ulkomaalaistaustainen? Ei tietenkään.

Virhemaksuja langetetaan sen takia, että ajoneuvo on pysäköity väärin rotuun, ikään, sukupuoleen tai auton merkkiin katsomatta.

Tällaisesta rasistikortin käytöstä kuulee tarinoita, mm. portsareilta, vartijoilta ja poliiseilta. Netin keskustelupalstoilla esimerkkejä on paljon. Kyse ei siis ole mistään mitättömästä ilmiöstä. Rasisti-syytökset ovat herkässä, jos toiminta on jotain muuta mitä sen kohteena oleva henkilö itse haluaa.

Oikeus perusteli kantaansa rasisti-sanasta valitettavan vähän. Käräjätuomari Hilkka Vähäsöyrinki totesi vain, että pysäköinnintarkastajia oli heidän kertomansa mukaan nimitelty. Kun toinen koki tämän loukkaavaksi, kyse oli kunnianloukkauksesta.

Mielellään olisin lukenut tästä laajemman pohdinnan. Ehkä tuomari piti tapausta rutiinijuttuna.

Käräjäoikeus teki oikean päätöksen. Rasistisia solvauksia ei saa käyttää, muttei myöskään moittia toista rasistiksi aiheetta.

Syrjintä- ja rasismipykälien tarkoituksena on suojata vähemmistöjä, mutta nyt käräjäoikeus totesi, ettei rasismikorttia voi myöskään käyttää tai yrittää käyttää hyväksi. Yhtälailla on selvää, ettei käräjäoikeuden päätös anna mitään suojaa todelliselle rasismille.

 

Tapaus Auer paljastaa karun totuuden

$
0
0

Joulukuinen iltapäivä viime vuonna oli harmaa. Odottelimme Satakunnan Kansan toimittajan Harri Aallon kanssa päätöstä Satakunnan käräjäoikeuden ankeassa kansliassa.

Usein rikosjuttujen oikeudenkäynneissä voi aika hyvin ennakoida päätöksen, mutta Auerin tapauksessa vaihtoehdot olivat aidosti auki. Käräjäoikeus saattaisi kallistua yhtä hyvin syyllisyyteen kuin syyttömyyteen, ajattelin tuolloin.

Päätös oli varsin paksu paperinippu. Tuomiolauselmasta oli helppo lukea heti, että Anneli Auer tuomittiin murhasta elinkautiseen. Se ei herättänyt minussa mitään tunteita. Mutta kun seuraavaksi huomasin maininnan äänestysratkaisusta, se hämmensi. Saatoin kirotakin. En muista.

Äänestyspäätös oli oikeastaan se, mitä ennakkoon pelättiin eniten. Siitä sekunnista oli selvää, että juttua puitaisiin taas uudestaan. Satakunnan käräjäoikeuden ratkaisu jäisi vain välipäätökseksi.

Tarkemmin päätöstä lukiessa selvisi sekin, että Auerin syylliseksi katsoneet kaksi tuomaria perustelivat oman kantansa eri tavalla. Yhteistä niille oli se, että kumpikin totesi Auerin olevan ainoa mahdollinen tekijä ja siksi syyllinen. Vähemmistöön jäänyt tuomari ei puolestaan kyennyt sulkemaan mahdollisuutta ulkopuolisesta tekijästä pois.

Tähän mennessä juttua on käsitellyt yhdeksän tuomaria kolmessa eri oikeudenkäynnissä. Heistä neljä on pitänyt Aueria syyllisenä, viisi syyttömänä.

Tapaus ei ole helppo, mutta se kertoo myös karua kieltä koko oikeusjärjestelmästä.

Esimerkiksi poliisi teki rikospaikkatutkinnassa virheitä. Alkuvaiheen tutkinnanjohtaja myös tuomittiin virkavirheestä hänen manipuloituaan esitutkintaa. Keskusrikospoliisin laboratoriokin mokasi, kun se ei tunnistanut oman tutkijansa keskeiseen todisteeseen jättämää dna:ta.

Puhtain paperein eivät selviä syyttäjätkään, jotka muun muassa vetosivat korkeimman oikeuden valituskirjelmässä saatananpalvontaakin, mutta sitten jättivät tällaiset väitteet käräjäoikeudessa pois.

Koko käsittely on ollut tolkuttoman hidasta. Vuonna 2006 tapahtunutta murhaa käsitellään edelleen kahdeksan vuotta myöhemmin. Auer on ollut nyt epäiltynä viisi vuotta.

Ottamatta kantaa tapauksen lopputulokseen Tapaus Auer paljastaa, että suomalainen oikeusjärjestelmä on tehoton ja myös virheherkkä.

Auerin oikeudenkäynti -- osa 4 alkaa maanantaina 1. syyskuuta Vaasan hovioikeudessa. Mitään sinänsä uutta ei ole tiedossa ja jutussa puidaan nyt uudestaan samat todisteet kuin edellisessä oikeudenkäynnissä.  Jo vuoden takaisessa oikeudenkäynnissä syyttäjän ja puolustuksen osalta oli ilmassa kyllästymisen merkkejä.

Toki on syytä muistaa, että Auer-jutussa on aina tullut uusia käänteitä, kun niitä on vähiten osattu odottaa.

 

Terrorismisyytteet ja Somalian hämmentävät rahansiirrot

$
0
0

Suomesta lähtee joka kuukausi noin 600 000 euroa Somaliaan, kertoi Helsingin Sanomat vuosi sitten (HS 13.8.2013). Vuodessa hawala-välittäjien kautta kulkee siis yli 7 miljoonaa euroa.

Keskiviikkona valtakunnansyyttäjänvirasto kertoi terrorismin rahoitusjutussa nostetuista syytteistä. Tapauksessa on kyse ”muutamista tuhansista euroista” ja siis kolme vuoden aikana.

Somaliaan on siirretty siten keskimäärin ehkä noin satanen kuussa -- riippuen tietysti siitä miten vksv määrittelee tuon ”muutaman tuhannen”. Neljällä syytetyllä jaettuna se tekee reilu parikymppiä per kuukausi.

MTV:n uutisten tietojen mukaan syytetyt olivat lähettäneet Somaliaan omia palkkarahojaan ja tutuilta keräämiään Fitra-almuja, eräänlaista kolehtia.

Näiden lukujen perusteella on laskettavissa tai ainakin arvioitavissa, että rikollista rahaa -- jos se sellaiseksi tässä rahoitusjutussa osoittautuu -- on ehkä noin 0,02 % kaikista Suomesta Somaliaan matkaavista euroista. Muita juttuja ei ole paljastunut.

Jokaista rikolliseksi epäiltyä euroa kohti on siis viisituhatta laillista. Satanen laitonta, noin puoli miljoonaa laillista.

Tällainen suhde tuntuu vaikealta uskoa.

Hämmentävää jutussa on myös poliisin panostus muutaman tuhannen euron juttuun.

Vertailun vuoksi voi todeta, että oman luottokorttini tiedot päätyivät kesällä jotain tuntematonta kautta rikollisille. Kanadan Torontossa kortilla ehdittiin tehdä ”muutaman tuhannen” -- tarkemmin sanottuna 3500:n -- euron ostot.

Terroristeja vai tavallisia rikollisia? Kuka tietää. Espoon poliisi ei pitänyt rikoksen selvittämistä tarkoituksenmukaisena ja lopetti tutkinnan päivässä. Toronton poliisi käsitykseni mukaan saanut siitä edes tietoa.

Krp tutki Al-Shabaab -juttua kaksi vuotta. Helppoa se ei varmasti ollut, kuten tästä jutusta käy ilmi. Tutkintaa edelsi vielä suojelupoliisin pitkä tiedonhankintavaihe, jolloin epäiltyjen puhelimia kuunneltiin. Supolla on oikeus telekuunteluun terrorismirikoksissa ilman rikosepäilyä. Keskeinen näyttö onkin näistä kuunteluista.

Koska ”muutaman tuhannen” euron juttua ei ole mitään järkeä tutkia arviolta ”muutamia satoja tuhansia” maksavalla tutkinnalla, johtopäätös on selvä: Al-Shabaab -tapauksessa on kyse periaatteellisesta jutusta.

Poliisi haluaa viestittää, että tämän tapaisiin terrorismirikoksiin puututaan Suomessa. Ainakin jos sellainen tiedustelutoiminnalla satutaan löytämään ja tutkinnassa saadaan vielä näyttöä.

Viesti on suunnattu tietysti paitsi Suomeen niin varmasti myös supon ja krp:n kansainvälisille kumppaneille. Suomessa suhtaudutaan terrorismin rahoittamiseen vakavasti, vaikka kyse olisi satasesta kuussa.

Viesti menee varmasti perille -- esimerkkinä tämä amerikkalaisuutinen -- , vaikka epäillyt ovat jyrkästi kiistäneet sen, että rahat olisi lähetetty terroristeille. Tästä varmasti väännetään lokakuussa oikeussalissa ankarasti.

Ihmisoikeusjärjestön tutkimuksen mukaan Somaliaan lähetetään eri maista rahaa vuosittain runsas miljardi euroa. 40 % maan väestöstä on näistä rahoista riippuvaisia.

 

Suojelupoliisi istuu sisäministeriön polvelle

$
0
0

Pitkään odotetun suojelupoliisi-työryhmän anti jäi varsin laveaksi. Työryhmä pohti erilaisia vaihtoehtoja, mutta tyytyi raportissaan vain esittelemään niitä. Sen verran toki todettiin, että jamesbondmaista tiedustelupalvelua ei Suomeen tarvita.

Toki työryhmä mainitsi jossain määrin kryptisesti -- ihan suoraanhan suojelupoliisista ei voi puhua -- mahdollisesti tarvittavista uusista valtuuksista:

”Uudet tiedustelulliset toimivaltuudet koskisivat tietojen hankkimista tietolähteiltä valtakunnan turvallisuutta vaarantavien hankkeiden torjumiseksi, vaikka hankkeet eivät olisi edenneet estettävän, paljastettavan tai selvitettävän rikoksen asteelle. Tällaisessa tietolähdetoiminnassa tietoja tulisi voida hankkia myös ulkomailta.”

Tuollainen mahdollistaa tietysti minkälaisen toiminnan tahansa. Mutta varsinaisesti työryhmä ei ehdottanut tällaista, vaan tyytyi toteamaan siis että ”saatetaan tarvita”.

Supo siis saa jatkossakin porskuttaa kuten tähänkin saakka. Sen verran realismia raportissa oli, että vanha komealta kalskahtava sanapari ”parlamentaarinen valvonta” oli nyt korvattu maininnalla ”parlamentaarinen seuranta”. Ainakin muutamissa raportin kohdissa.

Todellista valvontaa eduskunta ei ole supoon nähden harjoittanut. Ei ehkä supokaan eduskunnan suuntaan -- ainakaan ihan viime vuosina.

Yllätys ei ollut sekään, että työryhmä ilmoitti pitävänsä suojelupoliisin laillisuusvalvontaa nykytilanteessa riittävänä.

Jotain uutista valtioneuvoston linnassa pidettyyn tiedotustilaisuuteen mahtui.

Sisäministeri Päivi Räsänen ilmoitti, että supo on syytä siirtää pois poliisihallituksen alta sisäministeriöön. Toiminnallisesti sillä ei ole merkitystä, mutta budjetissa kyllä. Supo pääsee pois ikuisissa rahavaikeuksissa painiskelevan poliisihallituksen alta ministeriön polvelle.

Erikoispoliisi saa erikoiskohtelun ja arvatenkin erikoisbudjetin. Tällä vuosituhannella suojelupoliisin henkilöstömäärä on kasvanut 33 prosenttia. Lisää ihmisiä varmaankin tarvitaan.

Tiedotustilaisuudessa puhuttiin myös poliittisesta ohjauksesta, mutta mistään paluusta 1970-luvun poliittiseen poliisiin ei ole kyse. Enemmän kyse on siitä, että ministeri voi keskustella supon kanssa strategisista linjauksista.

Supon valtuuksiin palataan talvella, kun toinen olennainen työryhmä saa raporttinsa valmiiksi. Tämä työryhmä miettii miten ja millä ehdoin viranomaiset pääsevät urkkimaan Suomen verkkoliikennettä.

Kun viranomaiset eivät voi käyttää sanaa urkinta, niin puolustusministeriön työryhmän nimi on: ”Kansallisen lainsäädännön kehittämistä turvallisuusviranomaisten tiedonhankintakyvyn parantamiseksi kybertoimintaympäristön uhkista valmisteleva työryhmä”.

Toivottavasti raportti on hieman selkeämpää tekstiä.

 

Epäiltyjen rekisteri on siivottava väärästä tiedosta

$
0
0

Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen lausunto epäiltyjen rekisteristä oli harvinaisen karu. ”Vuosien kuluessa, kun valvontaa ei ole tehty, rima on laskenut ja sinne on laitettu nimiä, jotka eivät sinne kuulu”, Hämäläinen totesi MTV:n haastattelussa.

Hämäläinen johti MTV:n uutisten Putin-paljastuksesta alkanutta rikostutkintaa. Putin ei jäänyt ainoaksi vääräksi tiedoksi. Valtionsyyttäjä kuvasi ongelmaa laajemmaksi.

Seitsemää rekisteristä vastannutta poliisia epäillään tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun rekisterin käytön koulutus, ohjeistus ja valvonta ovat tutkinnan mukaan olleet olleet puutteellisia.

Epäiltyjen rekisterin ongelmat vahvistavat ikävää käsitystä: Poliisin sisäinen valvonta ei toimi. Laillisuusvalvojista, oikeusasiamiehestä tai oikeuskanslerista, ei ole siinä apua. Kun salassapidolla asiat saadaan usein vielä pidettyä julkisuuden ulottumattomissa, niin lopputulos on juuri näin huono.

Oireellista on, että poliisiylijohtaja Paatero piti vielä torstaina epäiltyjen rekisteristä tapahtunutta vuotoa pahempana kuin itse rekisterin puutteita. Näkökulma on väärä, mutta kuvaa hyvin ongelmiaan mielellään salaavaa poliisia.

Vuoto paljasti tässäkin tapauksessa rakenteellisen ongelman, joka on harvinaisen vakava.

Epäiltyjen rekisteri on täysin salainen. Kansalainen ei voi saada tietoja siitä onko hänet merkitty rekisteriin tai mitä tietoja siellä on. Tietojen korjaaminen on vaikeaa. Tietosuojavaltuutetun kautta voi tietoja tarkistaa, mutta silti kansalainen ei saa itse tietoa rekisteröimisestään tai edes rekisteröimättömyydestä.

Juuri tällaisissa rekistereissä ohjeistuksen, koulutuksen ja valvonnan pitäisi olla parasta laatua. Nyt valvontaa ei ollut tutkinnan mukaan nimeksikään.

Tässä esimerkki rekisterin ongelmista käytännössä: Hallinto-oikeudessa käsitellyn tapauksen perusteella rekisteriä käytettiin vartijaluvan peruuttamiseen. Löyhä yhteys moottoripyöräjengiin riitti luvan peruuttamiseen ja sitä kautta vartijan potkuihin. Hallinto-oikeus korjasi virheen ja mies sai työnsä takaisin.

Nyt eduskunta on päättänyt, että epäiltyjen rekisterin tietoja voidaan käyttää turvallisuuselvityksiin, joiden kautta arvioidaan henkilön kelpoisuutta vaikkapa lentokentällä siivoamiseen.

Tilanne on kestämätön. Syyttäjäjohtoisessa tutkinnassa todetaan, että rekisterin tiedot ovat osin epäluotettavia ja niitä merkitty sinne vääristä ihmisistä vailla lain oikeutusta. Kukaan ei tiedä paljonko väärää tai laitonta tietoa rekisteriin on merkitty.

Tuskin edes poliisi itse.

On ilmiselvää, että tällainen rekisteri on siivottava väärästä ja laittomasta tiedosta.

Samalla kannattaisi parantaa sen käytettävyyttä. Nykyrekisterissä ongelma on se, että samasta henkilöstä on voitu kirjata tietoja useilla vaihtoehdoilla tyyliin: Matti VirtanenMasa Virtanen tai Matti Masa Virtanen tai jopa kirjoitusvirheenä Matti Vrtanen. Rekisteri ei yhdistä tietoja henkilötunnusten perusteella.

Ei vaikuta erityisen tehokkaalta tavalta taistella järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan.

Yhdessä asiassa poliisiylijohtaja oli torstaina oikeassa. Paatero totesi, että epäiltyjen rekisterin tietoja ei pidä käyttää mihinkään tarkistamatta niitä.

Epäilemättä näin on.

Hovioikeuden perustelu seksirikostuomiossa on outo

$
0
0

Toisinaan oikeuslaitoksesta putkahtaa päätöksiä, joita on vaikea ymmärtää. Helsingin hovioikeuden tuore seksuaalirikosratkaisu on sellainen.

Jutussa hovioikeus alensi seksuaalirikosjutussa tuomitun hoiva-alalla työskennelleen miehen rangaistusta sillä perusteella, että potkut saaneella miehellä voi olla vaikeuksia jatkossa työllistyä alalla.

Tapaus on selostettu tarkemmin uutisjutussa. Tiiviisti todettuna kyse oli siitä, että 57-vuotias työntekijä oli ehdottanut tekstiviesteissä seksiä hoivapalvelusta riippuvaiselle naiselle.

Espoon käräjäoikeus langetti miehelle vuoden ehdollista ja 2100 euron oheissakon, jonka Helsingin hovioikeus alensi kahdeksaan kuukauteen ja poisti oheissakon.

Hovioikeus lausui päätöksessä näin:

- [57-vuotias] on rikoksen johdosta menettänyt työpaikkansa. Rikoksen laatu huomioon ottaen hänellä voi olla vaikeuksia löytää uutta työpaikkaa hoitoalalta. Sen vuoksi ja huomioon ottaen, että [57-vuotiaan] syyksi on luettu rikoksen yritys, jolloin noudatetaan lievennettyä rangaistusasteikkoa, hovioikeus pitää kahdeksan kuukauden ehdollista vankeutta ilman oheissakkoa oikeudenmukaisena rangaistuksena.

Kyse on siitä miten rikoslain 6 luvun 7 § sovelletaan. Kohtuullistamispykälän mukaan rangaistusta voidaan lieventää tekijälle rikoksesta tai tuomiosta aiheutuneen seurauksen perusteella. Tyypillisesti tätä on sovellettu niin, että esimerkiksi itsekin vammautunut liikennerikoksen aiheuttaja saa alennusta tuomioon. Tällainen on ymmärrettävää.

Seksuaalirikosjuttu kuitenkin ohittaa, ylittää ja alittaa oikeustajun.

Seksuaalirikokset ovat törkeimpiä rikoksia mitä hoiva-alalla voi tehdä. Oletettavaa on, että tässä tapauksessa teko ei olisi jäänyt yritykseksi, jollei uhri olisi uskaltanut miehen kielloista huolimatta kertoa asiasta muille.

Työpaikan menetys on ns. yleisen elämänkokemuksen valossa ennakoitava seuraus tilanteessa, jossa hoiva-alan työntekijä yrittää käyttää asiakasta seksuaalisesti hyväkseen. Todettakoon, että oikeuden päätöksen mukaan miehen tekstiviesteistä oli pääteltävissä, että hän harrasti seksiä kahden muunkin erilaisista sairauksista kärsivän naisen kanssa.

Hovioikeuden ajatus ei kulkenut loppuun saakka.

Totta kai työpaikan menetys on ikävä seuraus, mutta tuomio osoittaa ettei tällainen henkilö ei yksinkertaisesti kuulu hoitoalalle. Näin työpaikan menetystä tai uuden saamisen vaikeutta ei voi missään nimessä hyväksyä rangaistuksen kohtuullistamisen perusteeksi.

Tähän voi tietysti todeta, että ehdollisen rangaistuksen pudottamisella vuodesta kahdeksaan kuukauteen ei ole mitään merkitystä. Tällainen ajatttelu paljastaa kuitenkin sen, että tapauksen mieltää rikoksen tekijän näkökulmasta -- samaan tapaan kuin hovioikeus teki.

Kannattaa pohtia minkälaisen viestin hovioikeus lähetti rikoksen uhrille.


Kun isoveljestä tuli poliisiveli

$
0
0

Aika harvoin enää mikään työasia hätkähdyttää. Toki Rautavaaran surullista perhemurhaa tai Laajasalon selittämätöntä väkivaltaa on vaikea ymmärtää, mutta tiistaina neljä suhteellisen ohutta paperinippua äimistytti.

Se oli poikkeuksellista etenkin kun kyse oli niinkin byrokraattisesti otsikoiduista papereista kuin ”Päätös syyttämättäjättämisestä”.

Niin sanotun Putin-jutun julkiseksi tulleissa ”äsjiipeissä” -- näin niitä oikeustalon slangissa kutsutaan -- kuvataan poikkeuksellisen avoimesti poliisin epäiltyjen rekisterin ongelmat. (uutisjuttu)

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske päätti julkistaa tietoja, vaikka poliisi olisi halunnut salata omat salaisen rekisterinsä väärinkäytökset. Päätöksistä on selvästi luettavissa, että valtakunnansyyttäjänvirastossakin on ärsyynnytty poliisin nykyisestä ylisalaavasta linjasta.

Epri on poliisin kovimpaan ydinalueeseen kuuluva rekisteri, johon kirjataan tietoja nahkatakkisista, tuimailmeisistä järjestäytyneen rikollisuuden gangstereista sekä lipevistä petosmiehistä ja muista pahoista taparikollisista.

Näin kuvittelin.

Valtakunnansyyttäjänviraston julkistamat paperit kertovat muusta. Jo määrät ovat järkyttävät. Epäiltyjen rekisterissä oli tämän vuoden syyskuussa 183593 henkilöä, 19564 yhtiötä, 20722 ajoneuvoa, 44103 osoitetta ja 13758 puhelinnumeroa.

Lukuja voi verrata siihen, että aiemmin poliisi on kertonut Suomessa olevan noin tuhat järjestäytyneen rikollisuuden rosvoa. Vankiloissa kiertää enemmän tai vähemmän vakinaisesti viidentoistatuhannen hengen joukko.

Mutta poliisilla on siis syytä epäillä, että 183593 ihmistä syyllistyy tai myötävaikuttaa rikokseen.

Eli suurin piirtein joka kolmaskymmenes suomalainen tai tavalla tai toisella Suomeen liittyvä henkilö on niin ”vaarallinen”, että hänet pitää kirjata keskusrikospoliisin rekisterien kovimpaan ytimeen eli epäiltyjen rekisteriin.

Satakahdeksankymmentäkolmetuhattaviisisataayhdeksänkymmentäkolme? Melkein kaikki vantaalaiset?

Jo tämä määrä kertoo, että poliisissa kukaan ei huomannut mopon keulivan, saati sitten puhalluttanut mopokuskia.

Valtakunnansyyttäjänviraston julkistamissa päätöksissä kerrotaan kuinka kukaan ei valvonut rekisteriä. Eikä tutkinnassa sitten edes löytynyt yksiselitteistä vastausta siitä, kenen laiminlyönneistä tai linjauksesta rekisterikäytännöt olivat vinoutuneet.

Kukaan poliisista ei siis ottanut vastuuta siitä, kenen olisi pitänyt puhalluttaa keuliva mopokuski. Kukaan ei tiennyt tai välittänyt tietää tai edes tiennyt kenen olisi pitänyt tietää. Ei edes poliisiylijohtaja.

Mitä epriin sitten päätyi? Vaikka järkyttävän isosta määrästä osa selittyisi sillä, että jossain määrin rutiininomaiset rahanpesuilmoitukset kirjataan rekisteriin, niin selvää on, että käytäntö on ollut löyhä.

Epriin päätyi ihmisiä pukeutumisen, tatuoinnin, auton sijainnin tai autossa olevan tarran perusteella. Poliisi keräsi tietoja kiinniotettujen rikollisten puhelimista, joiden kaikki numerotiedot päätyivät rekisteriin.

Mikä tahansa löyhä tai ilmeisen kuviteltu yhteys johonkin jengiläiseen johti rekisteröintiin.

Kukaan ei tiedä, paljonko ihmisiä on kirjattu rekisteriin perusteettomasti epäiltynä tai myötävaikuttajana.  Selvää on, että poliisi tulkitsi tämän sinänsä vapaan myötävaikuttajan käsitteen paljon laajemmin kuin olisi pitänyt.

Poliisihallituksen tutkintaan antaman tiedon mukaan vuoden 2009 alusta syyskuuhun 2014 rekisteriin vietiin 9 316 sellaista henkilöä, jotka eivät edes olleet epäiltyjä tai näitä myötävaikuttajia, vaan siis täysin sivullisia. Tämäkin luku häkellyttää. Viisi väärää merkintää joka päivä.

Jos vähennetään tämä 9300 ja ne noin 15000 vankiloissa kiertävää siitä rekisterin 180000:sta, jää edelleen jää 155000 ihmistä. Eli kaikki lahtelaiset ja kotkalaiset.

Jos kyse ei olisi poliisista, voisi kuvitella, että jollekin on maksettu bonuksia per nimi.

Oireellista on, että  kun haastattelin poliisiylijohtaja Mikko Paateroa kuukausi sitten, hän piti epäiltyjen rekisteristä tapahtunutta Putin-vuotoa pahempana kuin itse rekisterin puutteita.

Tässä Paatero oli väärässä. Putin-vuodon kautta paljastui todella paha rakenteellinen ongelma, jonka poliisi halusi salata. Onneksi apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske ja jutun tutkintaa johtanut valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläinen tulivat siihen tulokseen, etteivät poliisin rekisteripidon väärät käytännöt ansaitse salassapitoa.

Poliisi ei edes itse tiennyt, kuka epäiltyjen rekisteriä valvoo ja mitä sinne sai laillisesti tallettaa. Tosiasiassa tässä niin sanotussa Putin-esitutkinnassa tehtiin laillisuusvalvontaa, joka oikeasti kuuluisi muille.

Poliisin oma laillisuusvalvonta – jota se mielellään eri yhteyksissä korostaa – on tässä tapauksessa ollut huono vitsi. Melkein yhtä huono kuin tietosuojavaltuutetulle annettu oikeus tarkastaa epri-rekisteriä kansalaisten puolesta. Yhtä voimaton on eduskunnan oikeusasiamies.

Epri-tapaus kuvastaa hyvin sitä, kuinka lainsäätäjän antama väljä, poliisissa vielä ylitulkittu salassapito johtaa vääriin käytäntöihin. Poliisi kirjaa kyseenalaisia ja vääriä tietoja, eivätkä kansalaiset pääse tarkastamaan kaiken kontrollin ulkopuolella olevasta rekisteristä omia tietojaan.

Poliisissa kuviteltiin, ettei kukaan saisi tietää tästä. Tai ei edes välitetty, mikä on vielä pahempi vaihtoehto.

Tässä vaiheessa voi tietysti kysyä, miksei ihmisiä sitten saisi rekisteröidä, jos kerran heillä on yhteyksiä rikollisiin.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske perustelee päätöksessä hyvin yksityiselämän suojan merkityksen. ”Yksityiselämän suojan lähtökohtana on, että yksilöllä on oikeus elää omaa elämäänsä ilman viranomaisten mielivaltaista tai aiheetonta puuttumista hänen yksityiselämäänsä”.

Käytännön tasolla on siis jokaisen oma asia, missä hän liikkuu, mitä hän pitää päällään, ketä hän kättelee tai kenen kanssa hän seurustelee. Kalske huomauttaa vielä, että suojaan kuuluu myös oikeus tulla arvioiduksi virheettömien ja tarpeellisten tietojen perusteella, jos viranomaisten tekemälle tarkkailulle tai rekisteröinnille on välttämättömiä tarpeita.

Eprin tiedot voivat vaikuttaa myös esimerkiksi työpaikkaan. Epäiltyjen rekisteri ei ole vuoden 2014-2015 vaihteen jälkeen enää vain järjestäytyneen rikollisuuden vastainen työkalu. Uuden lain perusteella eprin tietoja voidaan käyttää turvallisuusselvityksiin, joiden kautta arvioidaan henkilön kelpoisuutta vaikkapa lentokentällä siivoamiseen tai baarin järjestysmiehen tehtäviin. Kokonaan eri juttu on tietysti se, että epriä on tähän jo käytetty, vaikka laki ei ole sitä sallinut.

Tätä uutta lakia säädettäessä perustuslakivaliokunta suhtautui kielteisesti rikoksiin liittymättömien havaintotietojen tallentamiseen ja muistutti, että tallettamisen edellytyksiä tulkitaan suppeasti.

Poliisin käytännöt ja perustuslakivaliokunnan kanta ovat olleet hyvin kaukana toisistaan.

Mutta. Niinpä, valitettavasti aina on se ”mutta”.

Ylläkuvatut eprin ongelmat ovat menneisyyttä. Niitä tullaan puimaan oikeudessa, mutta epäiltyjen rekisteri elää jo uutta elämää. Laki muuttui vuoden 2014 alusta, kun eduskunta antoi poliisille entistä laajemmat oikeudet kerätä ihmisistä tietoja epäiltyjen rekisteriin.

Uutena tulivat havaintotiedot.

Havaintotietoina poliisi saa lain mukaan tallettaa: ”poliisimiesten havaitsemia tai poliisille ilmoitettuja tietoja sellaisista tapahtumista tai henkilöistä, joiden voidaan olosuhteiden taikka henkilön esittämien uhkausten tai henkilön muun käyttäytymisen vuoksi perustellusti arvioida liittyvän rikolliseen toimintaan.”

Poliisi saa siis kerätä mitä tahansa tietoja henkilöstä, jos on perusteltu arvio muun käyttäytymisen liittymisestä rikolliseen toimintaan. Enää ei siis tarvita edes epäiltyjen rekisterin alkuperäistä myötävaikuttamista, vaan laki laajennettiin oikeastaan koskemaan niitä tietoja, joita oli jo aiemmin väärin perustein tallennettu.

Nämä havaintotiedot ovat tietysti salaisia, eikä kansalainen saa koskaan tietää, mitä hänestä on sinne talletettu.

 

Suomen poliisi pääsi pois rekan perävaunusta

$
0
0

Keskusrikospoliisi kertoi keskiviikkona Suomen ja Hollannin poliisien isosta huumejutusta. No, ainakin suomalaisesta näkökulmasta juttu oli iso. Siinä takavarikoitiin pari tonnia hasista ja kemikaaleja 330 amfetamiinikilon valmistukseen. Huumeiden katukauppa-arvo oli noin 30 miljoonaa euroa.

Vertailun vuoksi voi todeta, että Hollannin poliisi oli tänä vuonna mukana yhdessä Puolan ja Belgian poliisin kanssa tutkinnassa, jossa takavarikoitiin ainekset 60 miljoonan ekstaasipillerin valmistukseen. Siinä arvoksi laskettiin 1,3 miljardia euroa.

Suomalaisten huumejuttujen tutkinta on perinteisesti tyssännyt rajoille. On löytynyt se rekkakuski, jonka lastin uumenissa huumeet on tuotu, mutta pidemmälle ei ole päästy. Ei ehkä niin kovasti yritettykään. Toki viime vuosina jutut ovat laajenneet mm. Viroon saakka ja muitakin poikkeuksia on.

Tässä päästiin pidemmälle, aina hollantilaiseen varastorakennukseen saakka. Keskusrikospoliisin rikoskomisario Jari Räty johti Europolin päämajassa Haagissa eri puolilla Eurooppaa koordinoituja kiinniottoja. Aiemmin suomalaispoliisi ei ole tällaista tehnyt.

Sinänsä jutussa ei uutta ole. Suuri osa suomalaisesta huumeiden tukku- ja katukaupasta on ollut ulkomaalaisten käsissä. Näin nytkin. Toki harvinaista on se, että suomalaispoliisin aloittamassa tutkinnassa päästää kiinni muualle kuin Suomeen tarkoitettuun 1800 kilon hasislastiin.

Monessa muussakin jutussa huumeet ovat peräisin Hollannista. Maassa suhtaudutaan pehmeästi hasikseen ja marihuanaan, mutta niiden rinnalla näyttävät liikkuvan kovemmatkin aineet.

Kun eri kansallisuutta olevat huumerikolliset kykenevät yhteistyöhön, niin on hyvä nähdä poliisienkin pystyvän siihen.

Krp:n tiedotustilaisuudessa korostettiin paitsi kansainvälistä niin myös kotimaista poliisiyhteistyötä. Sitä oikein alleviivattiin. Punakynällä. Tosin kysyttäessä poliisit totesivat, että Helsingin huumepoliisi ei ollut tutkinnassa mukana.

Jutussa poliisi tukki yhden huumesuonen, mutta kun yksi liiga jää kiinni, niin uusi tulee tilalle. Näin se on aina mennyt.

PS. Puolan poliisi julkaisi varsin dramaattisen videon keväisestä amfetamiinitakavarikosta. Mutta mistä ihmeestä tuo musiikki on? Saksalaisesta ”elokuvasta”?

The post Suomen poliisi pääsi pois rekan perävaunusta appeared first on Elinkautinen.

Rikosoikeutta kehitetään nyt rahan puutteen ehdoilla

$
0
0

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen myönsi MTV Uutisten haastattelussa, että talousseikat ja rahanpuute ovat nyt ”vahva ajuri” rikosoikeuden kehittämisessä. Ajatusmallista -- ei toki Nissisestä -- nousee mieleen Sulo Vilen.

”Ei sillä muuten väliä, kunhan saa halvalla.”

Nuoremmille lukijoille muistutukseksi, että Sulo Vilen oli 1980-luvulla suositun Tankki täyteen -sarjan päähenkilö. Sulo kuittasi epäonnistuneet ostokset vakiovastauksella: ”Kun sai niin halvalla”.

Rikosoikeusjärjestelmä on muuttunut yhteiskunnan mukana. Rangaistukset alkoivat lieventyä 1950-luvulta. Liberalisointi jatkui 1960- ja 1970-luvulla, kun monia vanhoja arvoja tukeneet lait uudistettiin. Esimerkiksi juopumus yleisellä paikalla ei enää ollut rikos. 1980-luvulla alkoi vanhentuneen rikoslain uudistaminen. 1990-luvun lamasta alkaen oikeusjärjestelmä on ollut talouspaineiden alla.

Silti kuitenkin vielä vuosituhannen vaihteessa hovioikeuskäsittely uudistettiin ja suullisten käsittelyjen määrää lisättiin. Tätä epäonnistunutta uudistusta on sittemmin paikattu -- taloussyistä -- hovioikeuksien valituslupajärjestelmällä.

Suomalaisessa oikeuskäsityksessä on kuitenkin koko ajan ollut vallalla legalistinen ajattelu eli lain pilkuntarkka noudattaminen, ainakin periaatteessa. Tämä on nyt muuttumassa.

Syyteneuvottelu tuo vuoden vaihteessa ison periaatteellisen muutoksen. Enää poliisin ja syyttäjän ei tarvitse tehdä sitä mitä laki vaatii, vaan epäillyn kanssa ikään kuin neuvotellaan rikoksen selvittämisestä. Järjestelmä ei enää tarjoa vain keppiä, vaan myös porkkanaa.

Tämä on ollut pakko toteuttaa. Talousrikosjuttujen kestot ovat karmiva ongelma: poliisit painivat vuosia vanhojen juttujen kimpussa samaan aikaan kun uusia tehdään. Laajoja juttuja käsitellään vuosikausia uudestaan ja uudestaan tuomioistuimissa. Rikosjuttu voi jämähdyttää lopulta syyttömäksi todetun epäillyn elämän kymmeneksi vuodeksi.

Syyteneuvottelu on hyvä uudistus, mutta se vaikuttaa takaportteineen jopa liian jähmeältä. Voi olla, että todella toimiakseen sitä pitää vielä notkeuttaa. Helsingissä kokeiltavana olevat pikaoikeudenkäynnit -- pikkurikos kolmessa päivässä kiinniotosta tuomioon -- on oiva uudistus. Muitakin muutoksia vielä tarvitaan.

Yksi asia kannattaa kuitenkin huomata. Kun ennen rikosoikeuden keskiössä ovat olleet asianomistajan, syytetyn ja yhteiskunnan edut, niin nyt tilanne on muuttunut.

Rikosoikeusjärjestelmää kehitetään virkamiesten näkökulmasta ja ehdoilla. Poliisit, syyttäjät ja tuomarit tuskailevat rahapulaansa ja miettivät nyt keinoja miten omat työt saataisiin tehdyksi.

Se voi tuottaa hyvää, jos nyt kyetään uudistamaan luutuneita rakenteita, järkeistämään toimintoja ja purkamaan sellaista mitä ei oikeasti tarvita. Viimeinen toki taitaa olla virkamiesajattelussa sula mahdottomuus.

Sen sijaan suunta on väärä, jos tavoitteena on vain kaunistella tehokkuustilastoja ja lakaista maton alle virkamiesten vähäpätöisinä pitämiä, mutta kansalaisille oleellisia asioita.

Niin maan perusteellisesti tärkeä asia.

The post Rikosoikeutta kehitetään nyt rahan puutteen ehdoilla appeared first on Elinkautinen.

Aarnio ja viisi outoa seikkaa

$
0
0

Viimeisen vuoden aikana olen usein kuullut kysymyksen: ”Onko Aarnio todella roisto?”

Kysymys tietysti paljastaa ytimen. On vaikea uskoa, että Suomessa poliisi voisi olla niin syvällä järjestäytyneessä rikollisuudessa kuin epäilyt ovat antaneet ymmärtää.

Kysymykseen vastaaminen on ollut sinänsä helppoa: ”En tiedä, mutta nämä rikosepäilyt ovat todella vakavia.”

Kun tällä viikolla seurantalaiteyhtiö Trevociin liittyvät esitutkintapöytäkirjat tulivat julkisiksi, asiaa voi tarkastella hieman paremmin.

Jutussa on esitutkinnan perusteella hyvin epätavallisia piirteitä:

1) Käteinen

Pöytäkirjojen mukaan Aarnio on käyttänyt alkuperältään selittämätöntä käteistä vuodesta 2009 kaikkiaan 450000 euroa. Aarnion nettopalkka on ollut reilut 3000 euroa kuukaudessa. Miten ihmeessä Aarniolla on ollut näin paljon rahaa ja miksi käteistä?

2) Oudot lainat

Kuulustelujen mukaan Aarnio on lainannut käteistä rahaa monelle taholle, muttei halua tai osaa nimetä heitä. Lainoja on otettu myös tuntemattomaksi jääviltä henkilöiltä.

3) Kuulusteluvastaukset

Trevoc-kuulusteluissa Aarnio vastasi satoja kertoja kysymyksiin ”en tiedä”, ”en muista” tai ”en pysty sanomaan”.

Kenelläkään ei ole velvollisuutta selvittää omia rikosepäilyjään, mutta tuollaisia vastauksia olen lukenut sadoista esitutkintapöytäkirjoista viimeisen noin 25 vuoden aikana. Vain ”en kommentoi” vastaus jäi puuttumaan.

Kuulustelut antavat vaikutelman, ettei Aarnio oikein muista tai ei halua vastata kysymyksiin Trevocin omistuksesta, muttei etenkään rahankäytöstään.

4) Muiden kertomukset

Eri syytettyjen kertomukset kuulusteluissa ovat ristiriitaisia Aarnion kertomaan verrattuna. Ja Aarnio antaa kuulusteluissa kuvan, ettei oikein ymmärrä lakiasioita, mutta kuitenkin käsittelee niitä tekstiviesteissä. Kuulustelut herättävät kaikkiensa enemmän kysymyksiä kuin antavat vastauksia.

5) Rahakätköt

Aarnion omakotitalotyömaalta -- jota oli esitutkinnan mukaan rahoitettu selittämättömillä 200000 euron käteismaksuilla -- löytyi kukkapenkin kupeesta maahankaivettuna 65000 euroa käteistä. Torstaina julkiseksi tulleen esitutkinnan mukaan Aarnio pyysi marraskuussa 2013 vangitsemisensa jälkeen alaistaan järjestämään, että juuri sille alueelle levitetään multaa ja haketta, jotteivat kasvit pakkasessa jäädy.

Näin tapahtuikin.

Aarniolla oli käytössään muutama autotalli, jossa oli monenmoista tavaraa. Videokasetin sisältä löytyy kaksi viidensadan euron seteliä ja tietokoneilta Trevocin asiakirjoja sekä puhelimia -- yksi mm. lasketteluhanskan sisältä.

xxx

Näille kaikille yksittäisille asioille varmasti löytyy selityksiä, mutta yhteenlaskettuna nuo antavat kummallisen kuvan huumepoliisin päällikön toiminnasta.

Ja sitten tuli torstai.

Valtakunnansyyttäjän virasto kertoi, että Aarnio saa syytteet kuudesta törkeästä huumerikoksesta. Hänelle vaaditaan niistä kovinta mahdollista huumetuomiota eli 13 vuotta vankeutta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Aarnio järjesteli yhteyksiä ja huumeiden salakuljetusta. Selvää on, että syyttäjien käsityksen mukaan Aarnion selittämättömät rahat ovat peräisin näistä noin tuhannesta hasiskilosta. Syyttäjän laskelmien mukaan hyöty on ollut noin 1,5 miljoonaa euroa.

Tämän jutun esitutkinta on vielä salainen, joten yksityiskohtia pitää odottaa toukokuuhun.

Mitään klassista ”savuavaa asetta” huumenäytössä ei ole, vaan se koostuu apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan puhelintiedoista, kuulusteluista ja asiakirjoista. Näin on pitkälti Trevoc-haarassakin.

Kaiken tämän summana vastausta pitää muuttaa.

Jos joku nyt kysyy onko Aarnio roisto, niin vastaan: ”En tiedä, mutta erittäin oudolta ja epäilyttävältä hänen toimintansa nykytiedon valossa vaikuttaa.”

 

The post Aarnio ja viisi outoa seikkaa appeared first on Elinkautinen.

Lapsen raiskaaja selvisi vähällä

$
0
0

45-vuotias mies raiskasi 11-12 -vuotiaan tytön vuoden aikana kymmeniä kertoja. Lauantaina uutisoitu tapaus on suoraan sanoen oksettava.

Oikeuden päätöksessä kuvataan miten raiskaukset tyypillisesti tapahtuivat. Tytön mukaan hän makasi kasvot seinää päin, litistyneenä seinää vasten, kun mies tunkeutui häneen.

Tyttö kertoi, ettei ensimmäisellä kerralla ymmärtänyt mistä oli kysymys eikä sen takia kyennyt tekemään tilanteessa mitään. Myöhemmin tekojen toistuessa tyttö on lamaantunut ja alistunut sekä odottanut asian olevan ohi mahdollisimman pian.

Mies tuomittiin kymmenien raiskausten lisäksi törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, joka itse asiassa on vakavampi rikos. Raiskauksesta voi tuomita 1 v -6 v vankeutta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä 1 v -10 v.

Tuomion perustelut oikeus julisti kokonaan salaiseksi.

Käräjäoikeus olisi siis voinut langettaa peräti 13 vuotta vankeutta. Rangaistusten yhdistäminen on monimutkaista, mutta perussääntö on tässä rangaistusluokassa se, että vakavimman päälle voidaan lisätä kolme vuotta vankeutta.

Useammista rikoksista saa siis tuomioistuimessa tukkualennusta.

Miten oikeus tapausta mietti?

Rangaistusta miettiessään Espoon käräjäoikeus viittasi KKO:n päätökseen 2011:102, jonka mukaan hyväksikäytöstä rangaistusta mitattaessa on otettava huomioon kolme seikkaa:

Ensinnäkin on mietittävä miten vahingollinen teko on ollut lapsen kehityksen kannalta. Mitä läheisempi ja luottamuksellisempi suhde on kysymyksessä, sitä vahingollisempi seksuaalinen hyväksikäyttö on lapselle ollut.

Toiseksi KKO:n päätöksessä oheistetaan myös miettimään itse tekoa, onko kyse puheista, seksivideoiden katselusta vai esimerkiksi alistamisesta sukupuoliyhteyteen.

Kolmantena seikkana KKO viittaa vielä hyväksikäyttökertojen määrään ja siihen miten pitkälle ajanjaksolle ne ajoittuvat.

Tätä tapausta puntaroidessaan Espoon käräjäoikeus totesi, että mies käytti tytön luottamusta hyväkseen. Itse päätöksestä ei selviä mikä heidän suhteensa on ollut. Oikeus lausuu julkisessa osassa tytön olleen riippuvainen miehestä.

”Teot osoittavat erittäin suurta moitittavuutta, kun vastaaja alisti tytön sukupuoliyhteyksiin, mikä on hyväksikäytön vahingollisin muoto”, käräjäoikeus lausui.

Lopuksi käräjäoikeus toteaa, että ”ottaen huomioon, että kyse on ollut kymmenistä hyväksikäyttö- ja yhdyntäkerroista, käräjäoikeus harkitsee oikeudenmukaiseksi seuraamukseksi vastaajan syyksi luetuista teoista viisi vuotta vankeutta”.

Käräjäoikeus ei perustele rangaistuksen mittaamista sen tarkemmin.

Tältä osin käräjäoikeuden päätös on outo. Ensin se toteaa, että kaikissa kolmessa kohdassa päädytään juuri siihen moitittavimpaan laitaan, mutta itse tuomio on kuitenkin vain reilu kolmannes 13 v maksimirangaistuksesta.

11-12-vuotias tyttö raiskattiin vuoden aikana kymmeniä kertoja. Tarkka määrä ei koskaan selvinnyt.

Voi vain ihmetellä mitä muuta miehen olisi pitänyt tehdä saadakseen kovemman tuomion. Eikö pelkästään jo kymmenien raiskausten olisi pitänyt tuoda sen rikoksen maksimituomio eli kuusi vuotta? Ja siihen päälle vielä harkinta siitä, että uhri oli lapsi.

Millaisia rangaistuksia yleensä?

Tietysti on tarkasteltava vielä yleistä linjaa. Millaisia rangaistuksia törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tavanomaisesti tuomitaan?

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos julkaisi 2009 tutkimuksen, jonka mukaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä langetetaan eniten 1,5–4,5 v mittaisia ehdottomia vankeuksia. Keskipituus on noin 3 v 4 kk.

Mutta tässä pitää huomioida, että nämä tuomiot sisältävät myös niitä lievempiä tekomuotoja kuin sukupuoliyhteys.

Tutkimuksen mukaan rikoksissa, joissa lapsi on pakotettu tekoon ja vastaajan syyksi on luettu myös raiskausrikos, ehdottoman vankeuden keskipituus on 5 vuotta 11 kuukautta.

Tässäkin mielessä Espoon käräjäoikeuden langettamaa viittä vuotta voi pitää poikkeuksellisen lievänä, etenkin kun kyse oli kymmenistä raiskauksista vuoden aikana.

Kaiken lisäksi korkein oikeus äskettäin kovensi ennakkopäätöksessään suhtautumista raiskausrikokseen. Jengiläiset raiskasivat aikuisen naisen useasti kerhotilassaan ja KKO korotti raiskauksista annetun tuomiota kahdella miehellä 1 v ja 1 v 6 kk. Kovempi tuomio raiskauksista oli 7 v vankeutta.

”Samat seikat, jotka ovat johtaneet siihen, että raiskaus on katsottu törkeäksi, voivat vaikuttaa myös rangaistusta mitattaessa”, KKO totesi.

Korkein oikeus ohjeistaa siis katsomaan kokonaisuutta. Sitä Espoon käräjäoikeus ei ymmärtänyt.

Rangaistuksen pituuden perusteella jengiraiskaus oli -- tapausta yhtään vähättelemättä -- selvästi vakavampi teko kuin kymmenet lapsen raiskaukset vuoden aikana.

Lainsäädännön vika tämä ei ole. Se on itse asiassa tiukentunut. Syyskuun 2014 alusta kaikki alle 18-vuotiaiden raiskaukset katsotaan törkeiksi raiskauksiksi, josta voidaan tuomita vankeutta 1 v -- 10 v.

Vaikka tässä jutussa olisi tuo uusi lainsäädäntö ollut voimassa, niin maksimirangaistus olisi ollut se sama 13 vuotta kuin nyt.

Ongelma on siis siinä miten oikeus lakia käyttää.

Miten pitkään 45-vuotias mies sitten todellisuudessa istuu?

Vankilamatematiikka ensin puolittaa tuomion 2,5 vuoteen ja siitä viimeiset kuusi kuukautta kuluvat todennäköisesti koevapaudessa. Reaalirangaistus on siis 2 v vankeutta.

Syytteessä arvioitiin raiskausten määräksi noin viisikymmentä. Sen mukaan laskettuna jokaisesta lapsen raiskauksesta seurasi siis todellisuudessa kaksi viikkoa vankeutta.

 

The post Lapsen raiskaaja selvisi vähällä appeared first on Elinkautinen.

Viewing all 105 articles
Browse latest View live